torstai 31. joulukuuta 2009

Kirmaten ensi vuoteen



Vuosi vetelee viimeisiään ja on aika vähän listata menneen vuoden kuulumisia. Vuosi on ollut täynnä tapahtumia. Mukaan on mahtunut paljon mukavia asioita, mistä olen todella onnellinen.

Suurimpana ilon aiheena tietenkin oli heti vuoden alussa Janen pentujen syntyminen. Neljä kaunista ja terhakkaalla luonteella varustettua russelin alkua asusti meillä kokonaiset 7 viikkoa. Ilona jopa vielä viikon pidempään. On ollut ihanaa seurata pentujen kehitystä pentuajan jälkeenkin. Kaikki saivat todella mukavat aktiiviset kodit! Kaikkien kotien kanssa ollaan pidetty yhteyksiä ja pidetään varmasti edelleenkin.

Agilityssä on tapahtunut paljon kehitystä molempien koirien kanssa. Suurimpana onnistumisena pidän Jasun upeaa nousua aina 3-luokkaan asti :) Kevät oli muutenkin todella meille onnistumisten aikaa, sillä meidät valittiin Jasun kanssa edustamaan JAT:ia Tornion SM-kisoihin joukkuekisaan. Suoriuduimme radasta vain yhdellä kiellolla ja joukkueen sijoitus oli 23. Upea kokemus!

Kevään kova treenaaminen taisi kuitenkin kostautua, sillä Jasu alkoi oireilemaan.. Agilityura on nyt ainakin toistaiseksi katkolla. Röntgenkuvista ei selvinnyt mitään selkeää syytä Jasun kipuiluille, joten syynä voi olla lihasvamma, selkäydinkanavan vamma tai ihan yksinkertaisesti vain Jasun jäykkyydestä ja huonosta liikkumisesta aiheutuva kipu :( Seurailemme tilannetta.

Janen kanssa tavoitteena oli aloittaa vuoden aikana myös kilpaileminen agilityssä. Hienostihan se Janen osaltakin alkoi. Ensimmäisistä kisoista tuli nollatulos ja toinenkin tupsahti melkein heti perään. Sitä kolmatta ollaankin sitten saatu odotella.. Mutta koko ajan vauhtia ja varmuutta on tullut lisää ja hienoja ratoja ollaan väläytelty :) Palkintopallillakin ollaan vierailtu useaan otteeseen.

Tokossa oli Janen kanssa vähän salaisena haaveena TK1-tunnuksen saavuttaminen. Sitä ei kuitenkaan tänä vuonna vielä saatu. Kolmessa kokeessa käytiin ja ihan hienosti ne kuitenkin sujuivat. Varsinkin ylpeä olen meidän toisesta kokeesta, jossa Jane saavutti 1-tuloksen lähes virheettömin suorituksin Keuruulla ampumaharjoitusten paukkeessa! Voitimme koko luokan :) Tokossa siis koulutustunnuksen metsästäminen jatkuu ensi vuonna. Kokemukset tämän astisista kokeista ovat kyllä olleet välillä sen verran kuumottavia, että vähän hirvittää mennä seuraaviin kokeisiin. Jane on kyllä osannut käyttäytyä oikein asiallisesti, mutta muut koirat eivät aina ole olleet yhtä tottelevaisia. Täytyy toivoa, ettei ketään isoa pelottavaa räyhää satu meidän paikkamakuuseen..

Ensi vuodelle olisi tavoitteena nostaa Jane kesään mennessä agilityssä ainakin 2-luokkaan. Jasun kanssa olisi haaveena päästä myös muutamiin kisoihin. Pitää välillä käydä tekemässä ihan pieniä treenejä, ettei taidot ruostu. Myös mejää olisi tarkoitus harrastaa enemmänkin. Jos vaikka saisin vihdoin ilmoitettua Janenkin mejä-kokeeseen. Myös keinoluolat kiinnostaisi meitä, ainakin Janen osalta.

Jane olisi myös tarkoitus astuttaa seuraavista juoksuistaan kesällä :) Urosvalinta alkaa olla selvillä, mutta en paljasta sitä ihan vielä. Kiinnostuneet voivat toki ottaa yhteyttä ja kysellä lisää. Etsin pennuille aktiivisia ja harrastuksista kiinnostuneita koteja.

Mitähän kaikkea jännää uusi vuosi tuokaan tullessaan.. :) Oikein menestyksekästä tulevaa vuotta kaikille!

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Donna-potilas

Sain Christeliltä viestiä. Donnalla oli ollut vähän ikävä joulu :(

Aattona Christel ja Mika olivat lähteneet kärryajelulle Mette-ponin kanssa. Donna pääsee usein lenkille mukaan juoksentelemaan, niin myös tällä kertaa. Mutta yhtäkkiä kesken lenkin Donna ajautui ponin jalkoihin ja sieltä kärryn pyörän alle. Hetken Donna oli poissaoleva, mutta pääsi kuitenkin itse jaloilleen. Mutta sitten se alkoi yskimään verta. Kiireesti Donna toimitettiin Porvooseen eläinlääkäriin ja sieltä yliopistolliseen eläinsairaalaan. Donna joutui olemaan tehohoidossa kaksi päivää. Diagnoosi oli, että keuhkoissa oli pieni repeämä ja mahdollisesti pari kylkiluuta poikki. Ilmaa jouduttiin poistamaan väärästä paikasta.

Donna on kuitenkin sitkeä sissi ja häntä oli alkanut heilua jo perjantaina. Lauantaina Donna päästettiin kotiin toipumaan. Ja Donnahan on tietysti omasta mielestään jo ihan terve ;) Tötteröä se ei suostu päässään pitämään. Joululahjaksi saatu paita sentään vähän suojaa haavoja. Siinä muuten lukee sopivasti, että "I didn't do it, no one saw me, you can't prove it." :D Harmi vaan, että agilityn alkeskurssi ja tokokurssi jää nyt Donnalta väliin.

Me toivotaan pikaista paranemista Donnalle!

Tässä vielä pari Christelin lähettämää kuvaa kauniista ja terhakkaasta toipilaasta:



maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulupossun teurastus

Koirat saivat joululahjaksi "röhköpossut". Kaverin luona Janekin on osannut leikkiä samanlaisella possulla ihan nätisti (=ei ole saanut sitä rikki), joten päätin ostaa meillekin sellaiset. No, olisihan se pitänyt arvata, että miten siinä käy. Janen käsittelyssä kun ei säily ehjänä mikään ääntä päästelevä lelu. Possu (tietysti Jasulta ryöstetty sellainen) koki kohtalonsa jo aatonaaton iltana. Lopullinen tuho tapahtui aattona Jeren kotona eteisen lattialle. Lunta tupaan ja possu teuraaksi. Vai miten se oli? Janen yritys oli ainakin hyvä ;)

tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulutervehdys



Vihdoin alkaa meno vähän rauhoittua ja on aika ryhtyä joulun viettoon. Oikein rentouttavaa joulun aikaa kaikille!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Pakkaspäiviä

Nyt on ollut hirmu pakkaset koko viikon ajan. Mittari näytti muutamana päivänä jopa -20 astetta! Koirat eivät ole siis kovin paljoa pihalla viihtyneet. Mutta tossut ovat ainakin pelastaneet Janen lenkkeilyn, silloin sen tassuja ei palele yhtään :) Jasu taas ei suostu vapaaehtoisesti takkia pitämään.. saati sitten tossuja. Mutta eipä tuo näytä paksun karvansa kanssa juuri palelevankaan. Jasu on äijä ;)

Janella alkoi eilen juoksut. Joten Jasu pääsi sitten tuuraamaan Janea tokossa. Oli aika hulvatonta :D Jasun kanssa on aina hauskaa. Pikku kaveri oli taas niin täpinöissään ihan kaikesta. Ihan yllättävän hienosti se osasi tehdäkin jotain tokojuttuja, vaikka välillä keskittyminen oli ihan muualla. Kun on vaikea keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa ;) Mutta ihan yllätyin, kun Jasu osasi paikkamakuun, paikallaan istumisen ja luoksetulon oikein hienosti! Seuraamisessa vaan on vielä paljon harjoiteltavaa.. Mutta intoa ainakin on. Sen kun vaan saisi suunnattua oikeaan asiaan ;)

Tänään pakkanen vähän laski, joten pääsimme ekaa kertaa jäälle koirien kanssa kirmailemaan! Jipii!! Minjan Vesa kovasti vakuutti, että kyllä jää kestää. Ja niinhän se kestikin. Minja-parsonin porukat oli siis mukana sekä Johanna, Iltsi ja Onni. Kaikki 5 russelia kirmasivat jäällä onnellisina :) Janen piti taas vähän komentaa nuorempiaan, Iltsiä ja Minjaa. Mutta heti, kun Jane sai kakarat ruotuun, niin halusi jopa vähän leikkiäkin. Iltsi on kyllä niin ihana vauhtipakkaus <3 Juoksee jo yhtä kovaa kuin äitinsä. Eilen sain jopa tallennettua vauhtikaksikon kännykkäkameralla samaan kuvaan. Tässä siis vauhtikorva Ilona ja hänen täpäkkä äippänsä samis vaatteissa:



..ja tässä muutama "vähän" paremmalla kameralla otettu kuva jäältä tältä päivältä:


Jasu ja Minja


Jengiä jäällä


Tytöt: Iltsi, Jane ja Minja


Jasu the äijä


Minja haaveilee.. varmaan jänispaistista ;)

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Eetu messarissa

Helsingin messukeskuksessa järjestettiin tänä viikonloppuna kaksikin suurta näyttelyä: Voittaja & Pohjoismaiden Voittaja. Eetu (Achanthus Wild Bill) osallistui junnukehään molempina päivinä. Oikein hienot arvostelut Eetu sai! Olen tosi iloinen :)

Eetun Jonna lähetti muutamia kuviakin. Yhdestä sain muokattua ihan julkaisemiskelpoisen ;)

Voittaja 12.12.2009
(tuomari: Cathy Neill, Irlanti)

Exellent breed type. Very good head and expression. Top line could be a little firmed. Would like more rear angulations. In good condition. Moved well.

JUN ERI

PM-Voittaja 13.12.2009
(tuomari: Hans v.d. Berg, Alankomaat)

Very good in type. I would like to see shorter body. Very nice head shape. Good earset, nice dark eyes. Good pigmentation. Good lenght of muzzle. Good body, good rear. Needs time to get better top line. Very nice on the move.

JUN EH


torstai 10. joulukuuta 2009

Pylly ylös

Janen kanssa ollaan harjoiteltu uutta temppua. Sen nimi on "pylly ylös". Otin videota, että missä vaiheessa nyt mennään. Tässä video harjoituksista (kurinoilla säestettynä Janen tyyliin tietenkin):

tiistai 8. joulukuuta 2009

Löytöjä

Selailtiin eilen illalla vanhoja kuvia arkistoista ja tehtiin pari löytöä. Aika kivat kuvat Jasusta ja Janesta, eikös olekin :)



sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Jane-klooni nro 2

Sain Epusta uusia kuvia. Kumpikohan on enempi Janen klooni, Iltsi vai Eppu? :D Kyllä on niin äippänsä näköinen Eppukin ja ilmeetkin on ihan samikset! Melkeen jo suunnittelin matkaa Keravan suunnalle. Mitäs, jos ryöstäisin tuon komistuksen itselleni ;)

Eppu on treenaillut ahkerasti tokoa ja myös agilityn alkeita. Se on oikein tottelevainen. Lenkillä juoksentelee aika paljon irrallaan ja tulee luo kutsuttaessa :)



Muokkasin vähän Janen pentusten sivuja uuteen uskoon. Päitivykset löytyvät kotisivuilta etusivulta.

torstai 3. joulukuuta 2009

Kisaa ja kipuilua

Lauantaina oli kauan odotetut oman seuran kisat Keski-Suomen suurimmassa maneesissa Polleparkissa. Mestat oli mitä mainioimmat. Kaksi kisarataa sai vierekkäin ja keskellekin jäi vielä rutkasti tilaa. Pohjakin oli saatu lanattua oikein tasaiseksi, joten mikäpä siinä oli Janen kanssa kisaillessa :) Ihan hienosti kisat menivätkin. Vauhtia alkaa olla nyt niin paljon, että välillä tekee tiukkaa pysyä perässä. Ekalla radalla tuli vaan harmillinen lentokeinu, koska ohjasin Janen keinulle aika huonosti. Muuten rata oli oikein sujuva ja sijoituimme 5 virhepisteellä toisiksi. B-radalla sitten tuli hylky, kun kämmäilin pujottelussa enkä jaksanut enää korjata virhettä. Muuten sekin rata oli ihan hieno ja vauhdikas. Videot kisoista (ja edellisistäkin kisoista) löytyy nyt treeniblogista.


Tässä yleiskuva Polleparkista. Toisessa päässä maneesia mahtui olemaan vielä toinen rata.

Nyt alkoi sitten treeni- ja kisatauko. Tammikuussa voisi lähteä vaikka johonkin etelän suunnalle kisailemaan, vielä kun 1-luokassa ollaan, niin ei sijoituksilla ole niin väliä. Siellä kun on kisaajia varmaan hurjasti enemmän kuin täällä.

Kisojen jälkeen Jane sai jonkun kummallisen oksennus- ja ripulitaudin. Oksensi koko illan ja yölläkin tosi monta kertaa. Verta tuli ihan molemmista päistä :( Aika hurjalta siis vaikutti, mutta onneksi tauti meni nopeasti ohi. Seuraavana päivänä Jane oli jo ihan normaali, mutta tosi väsynyt. Minkä lie pöpön saanut jostain.

Jasu oli viikonloppuna vanhemmillani hoidossa. Siellä se oli saunonut, nukkunut sängyssä ja saanut paljon herkkuja ;) Kaveri vaikutti aika tyytyväiseltä. Vähän se taas linkutti jalkaansa, mutta nyt alkaa sekin taas olla parempi. Ollaan nyt pari pidempää metsälenkkiäkin heitetty ja hyvin se on jalallaan köpötellyt. Välillä vaan näyttäisi siltä, että takapää vispaa aika kummallisesti eikä Jasu pääse kovaa, vaikka kuinka yrittäisi :/

Päivitin nyt viimein kevään pentutreffien kuvat kotisivuille. En tajua, miten olen unohtanut koko asian! Eli "uusia" kuvia löytyy siis täältä.