maanantai 30. elokuuta 2010

Silmä!



Pitihän sitä ikuistaa ensimmäinen avautunut silmä :D Jutsu päätti eilen avata oikean silmänsä. Jutsu on muutenkin ollut edistyksellinen. Näin nimittäin eilen ihan selvästi, että se seisoi neljällä tassulla pystyssä! Pian on kyllä Janella jo täysi työ pitää kakaransa ojennuksessa.



Eilen oli siivouspäivä makuuhuoneessa. Perhe joutui evakkoon pentulaatikon alusten vaihtamisen ajaksi. Melkein oli jo ahdasta Janen nukkumispesässä :D



Jane oli eilen ihan supervirkeä ja kulki koko ajan perässäni siihen malliin, että "joko mentäis treenaamaan tai tehtäis jotain muuta kivaa?!" Alkaa äippänä olo selvästi jo vähän kyllästyttää. Hyvin Jane on kyllä toipunut synnytyksestä. Ties vaikka pääsisimmekin treenailemaan jo muutaman viikon päästä :) Lenkkejäkin ollaan nyt jo pidennetty ja vauhtia tuntuu löytyvän meidän sporttimutsista <3



Eilen sai Janen kamala turkkikin lähteä. Vielä on kyllä trimmaus vähän vaiheessa ;) Pitää jatkaa joku toinen päivä. Jane on hoikka, mutta ei minusta niin laiha kuin viime pentujen aikaan.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

The Natsimutsi

Jane on varmaan lueskellut koirankasvattajan opasta. Siinä neuvottiin, että pennuille pitää toisella viikolla alkaa juttelemaan. Jane on ainakin päättänyt alkaa noudattamaan aika kirjaimellisesti tuota sääntöä. Viime pentusten aikaan sille iski jossain vaiheessa kauhea vahtimisvimma, ettei pentuset saa mennä laatikon reunan yli. Mutta se oli siinä vaiheessa, kun ne ihan oikeasti alkoivat päästä sen yli. Nyt Jane on ollut ihan pöljä, kun jo tässä vaiheessa vahtii pentujaan. Raukat eivät vielä edes kuule eikä näe mitään! Janen mielestä nyt vain nukkuminen ja syöminen on ok. Tai siis silloin kun se itse hengailee laatikossa, pitää vaan ruokailla. Jos pennut yrittää mennä jonnekin muualle kuin tisseille, Jane työntää niitä mahan alle ja komentaa. Komentaminen kuulostaa tosi hurjalta, mutta ilmeisesti ja näemmä Jane tietää kuitenkin ainakin suunnilleen mitä on tekemässä. Pennut ovat edelleen elämäänsä oikein tyytyväisiä ja kasvavat kovaa vauhtia. Jane vaan on todellakin terrieriemo :D Saavatpa pennut ainakin kunnon koulutuksen heti pienestä pitäen ;) Iltsin omistaja Johanna sanoi kyllä rohkaisevasti, että kyllä Iltsistäkin on ihan fiksu tyttö tullut, vaikka sillä on tämmöinen vähän rajumman luokan mutsi ;)

Jane on nyt ottanut taas koko talon haltuun. Makkarin portti on auki päivisin, että se voi välillä käydä siellä pentusia hoitamassa, muuten se hengailee oikeastaan melkein koko ajan olkkarissa. Jasu ei uskalla mennä makkariin, vaikka se yhden tutustumiskäynnin sinne salaa tekikin. Pennut ei Jasua oikeastaan enää kiinnosta. Nyt se taitaa jo tajuta, mitä ällötyksiä ne ovat.

torstai 26. elokuuta 2010

1-viikkoiset



Eilen vietettiin pentujen 1-viikkois synttäreitä :D Tai eipä tätä suurta merkkipäivää sen kummemmin juhlistettu. Kaunistauduttiin vaan vähän leikkaamalla kynsiä ja sitten otettiin synttärikuvat. Jännä, kun ihan selvästi alkaa jo jotain eroja pentusten luonteenpiirteissä erottumaan. Kynsiä leikatessa ainakin huomasi hyvin asian. Tässä 1-viikkoisikuvat ja vähän taas tarinaa jokaisesta:

Jekku



Jekku on edelleen oikein viehättävä tyttönen. Porukan pienin, mutta pitää kyllä kummallisilla äänitehosteillaan varmasti huolen, ettei varmasti ole vähäisin :D Kynsien leikkuu sujui oikein hyvin. Jekku retkotti vaan selällään nätisti. Ihmettelin, kun se ei päästänyt äännähdystäkään. Mutta Jekku ei kyllä äänillään valita. Se vaan ölisee pelkästä tyytyväisyydestään :D 1-viikkoisen paino: 469g

Jermu



Jermu on jo nyt jotenkin niin valloittava persoona :D Meidän lempeä jättiläinen. Se on porukan isoin, mutta ruokapöytään ei ole yleensä mikään kiire. Ei ole ollenkaan harvinainen näky, että kaikki kolme muuta pentua ovat ruokailemassa, mutta Jermu vetää sikeitä jossain nurkassa selällään. Olenkin antanut sille lempinimen "Super-Rötkö". Kynsien leikkaus sujui ongelmitta, niin kuin osasin aavistaakin. Kaveri vaan rötkötti selällään ihan rentona :D 1-viikkoisen paino: 555g

Jumpe



Jumpeen on ollut vähän vaikeampi tutustua. Se on aina ruoka-aikaan paikalla, nukkuu rauhassa muiden kanssa ja on hiljainen. Eli hyvin tyytyväinen elämäänsä hänkin. Kynsien leikkauksessa tämä kaveri kyllä pisti eniten hanttiin ja luulenkin, että meillä tulee olemaan sillä saralla vielä paljon opeteltavaa :D Taitaa olla tämä poika tullut vähän äitiinsä. 1-viikkoisen paino: 504g

Jutsu



Jutsu on siskonsa tavoin erittäin mielenkiintoisilla äänitehosteilla varustettu paketti :D Kuten Jekkukin, Jutsu ääntelee vaan pelkästä onnellisuudestaan, yleensä varsinkin ruoka-aikana. Kynsien leikkauksessa ei erityisiä ongelmia, mutta ääntähän tästä pikkumiehestä muuten lähti! :D 1-viikkoisen paino: 490g

maanantai 23. elokuuta 2010

Kodit tiedossa

Kaikille pennuille on tiedossa jo näillä näkymin kodit, joten en ota enää pentukyselyitä vastaan. Kiitos kaikille kiinnostuneille!

Tänään pyykkäsin pentualustoja ja Janen nukkumapesäkin meni pesukoneeseen. Jo pikku hiljaa pentulaatikosta irtautuva äippäkoira taisi vähän protestoida tätä pesuoperaatiota. Se oli löytänyt avonaisesta kaapista alusvaatekorin, mihin oli änkeytynyt makoilemaan :D



Samaan aikaan pentulaatikossa. Eipä tunnu kavereita hirveästi haittaavan, vaikka äippä on välillä poissa ;) (Kuvassa Jekku ja Jumpe)

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kuvasaastetta :P

Hirmu hyvin on mennyt pentujen ensimmäiset vuorokaudet :) Kaikki ovat yhtä kovia syömään ja yhtä reippaita. Aika samankokoisiakin ovat. Jermu on edelleen kaikkein suurin, se painoi eilen illalla punnituksessa jo 317g! Eli kahdessa päivässä painoa on tullut lisää jopa melkein 60 grammaa. Muilla painon nousu on ollut semmoista 50 gramman luokkaa. Jekku-tyttö on vieläkin pienin ja kaksi muuta veljestä painaa keskenään edelleen aika lailla saman verran (noin 300g). Hyvältä näyttää kaikin puolin :)

Ensimmäisenä päivänä pentujen kanssa Jane oli selvästi aika väsynyt. Ei varmaan nukkunut yöllä ollenkaan, ja samaa täytyy kyllä sanoa itsestänikin :D Jane puunasi pentuja suorastaan vainoharhaisesti. Jos joku vähän unissaankin inisi, niin Jane oli heti paikalla ja hirmu huolissaan pienokaisesta. Sillä on ollut selvästi myös jälkipolttoja, minkä takia pesää olisi vaan pakko kaivaa. Yksi pentu oli kerran jo vähän hukassa Venta-karvan alla. Ei sillä mitään hätää siellä ollut, mutta pitää kuitenkin koko ajan pitää Janea vähän silmällä, ettei se myllää pentujaan peittojen alle. Eilen se kuitenkin oli jo vähän rennompi ja malttoi jo irtaantua vähän pentulaatikosta. Ulkona Jane käy tarpeillaan kyllä ihan mielellään. Maha ei ole ollut pahasti löysällä ja ruokahalu on melkoinen :D

Jasua pienet pentuset kiinnostaa valtavasti ja sekin päivystää mielellään makkarin ovella. Jane vaan ei Jasun lähestymisestä oikein pidä ja murisee siihen malliin, että huoneeseen ei todellakaan ole mitään asiaa. Vielä en ole kaveruksia uskaltanut samaan aikaan ulos viedä. Viikon-parin päästä tilanne on varmasti jo toinen.

Eilen käytiin Jasun kanssa Hakunilan Seudun koiraharrastajien SM-kisatalkooporukan kiitosjuhlissa Ojangossa. Siellä oli kaikenlaisia leikkimielisiä kilpailuja. Meidän ei ollut tarkoitus kyllä mihinkään osallistua, mutta seurakaverit saivat kuitenkin houkuteltua meidät Knock out -kisaan. Eli kaksi samanlaista rataa oli vierekkäin ja koirat suorittivat niitä yhtä aikaa. Minulla ei ollut mitään lelua edes Jasulle mukana ja tennaritkin olin valinnut kengiksi, joten ajattelin, ettei hommasta tule yhtään mitään. Kuitenkin selvitimme tien aina finaaliin asti. Jasu meni tosi innolla ja aika vauhdikkaasti :) Finaalissa kuitenkin itse kämmäsin, joten hävisimme sen. Mutta olinpa aika iloinen kuitenkin viime kisojen epäonnistumisen jälkeen, että Jasu toimi taas näin hyvin radalla. Osaa se välillä yllättää!

Ollaan tietysti otettu paljon kuvia pentusista. Ei nyt mitään huippuotoksia olla vielä saatu aikaan, mutta tässä kuitenkin muutama:


Tuleva agilityhirmuko (Jumpe) se siellä kiipeilee? ;)


Jermu ja Jekku. Tuo Jermun pää on niin ihana!


Päikkäreillä


Jutsu


Äippä ja Jutsu

perjantai 20. elokuuta 2010

Testitulos

Jane antoi muutama viikko sitten PLL-testinäytteensä. Nyt tuli tulokset Genoscoperilta. Iloisena voin ilmoittaa, että Janen (Achanthus Calamity Jane) geenitesti oli normaali, eli clear. Eli Jane ei siis kanna periytyvää linssiluksaatiogeeniä. Näin ollen, koska Japin vanhemmat on myös testattu ja normaaleiksi todettu, pennutkaan eivät kanna tuota geeniä. Olipa helpotus! :)

Ne on täällä!


Jumpe, Jekku, Jutsu & Jermu

Olin jo ihan varma, että Jane jaksaa odottaa viikonloppuun asti, mutta se taisikin olla yhtä malttamaton kuin emäntänsä ;) Avautumisvaihe alkoi joskus keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Aamulla oli hirveä kiire pihalle tarpeille useaan otteeseen. Lämmöt oli siinä vaiheessa nippa nappa alle 37 astetta. Jane läähätti ja kaivoi pesää. Päivän olin yksin sen seurana ja kätilöapuri Martan sain kaverikseni ensimmäisen pennun synnyttyä. Supistukset alkoivat puoli kuuden aikaan illalla, juuri kun Jere tuli töistä. Jane osasi ajoittaa aika hyvin ;) Syntyi neljä pentua: yksi narttu ja kolme urosta. Kaikki näyttäisivät olevan terveitä ja yhtä kovia syömään. Aivan ihastuttavia ja kauniita! <3

Illalla vielä annettiin lempinimet pennuille ja otettiin kuvia. Tässä vielä vähän tarinaa jokaisesta syntymäjärjestyksessä:

Jekku (narttu)


Syntyi ensimmäisenä klo 18:40 aikoihin. Pienellä avustuksellä pää edellä aika sutjakasti ulos. Jane ehti purra napanuoran tosi lyhyeksi, joten se alkoi vuotaa aika pahasti. Sain sen kuitenkin sidottua ja pentu alkoi virkoamaan. Vähän sai hieroa tyttöä "käyntiin", mutta pian se jo imi maitoa maha pyöristyen kovaa vauhtia. Sitä tyttö onkin harrastanut pääasiassa koko ajan syntymästään lähtien :D Älyttömän kaunis ja kova syömään! Syntymäpaino: 231g

Jermu (uros)


Kesti pitkään, että tämä iso poika saatiin ulos. Tunsin vaan, että se on tulossa takajalat edellä. Oli jo mennyt tunti edellisen syntymästä, joten soitin eläinlääkäriin varuilta. Päätin työntää kaveria vähän takaisinpäin ja se taisi olla ihan fiksu teko. Klo 19:53 aikoihin se sai ison pyllynsä pullautettua pihalle. Juuri tietenkin silloin, kun puhuin eläinlääkärin kanssa puhelimessa :D Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Jermu on porukan isoin ja värittynein kaveri. Sillä on ihan isänsä pää. Se on jotenkin hirmu luiseva ja vahvan oloinen. Syntymäpaino: 259g

Jumpe (uros)


Tämä kaveri päätti, että hän osaa kyllä ihan itse ja syntyi ihan yllättäen ison veljensä jälkeen. Kuului vain rääkäisy ja siellähän se oli rääpäle laatikossa :D Tämä tapahtui noin 20:27 aikaan. Jumpe on lähes kopio isänsä värityksestä. Peilikuvana vaan. Kyllä Japi on aika itsekäs kun tämmöisiä tekee ;) Syntymäpaino: 249g

Jutsu (uros)


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, syntyi klo 21:05 aikaan klassisesti värittynyt uros. Väriä vain päässä ja hännän tyvessä. Kerkesin jo säikähtää, kun kaveri päätti myös tulla ulos perä edellä ja pussinkin se oli saanut rikottua. Onneksi kuitenkin tämä kaveri tuli ulos sukkelaan. Sain otteen jaloista ja vedin sen rauhallisesti ulos supistusten tahdissa :) Syntymäpaino: 242g

Tässä vielä pari kuvaa "synnytyssalista":


Jane näyttää niin onnelliselta <3


Viimeisen pojan syntymä

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Synnytys lähestyy

Jane on ollut nyt oikein levollinen viikonloppureissun jälkeen. Nauttii selvästi kotona olosta ja lepäilee paljon. Mutta jaksaa se vielä vähän reippaillakin. Ulkona käy tarpeillaan tuossa pihan nurkilla ja juoksee (!) ihan portaat ylös. Vaikka maha on ihan valtava! Eilen siivosin ja puunasin kaikki paikat kuntoon, ettei tarvitse sitten heti pentujen synnyttyä alkaa täällä riehumaan imurin ja mopin kanssa ;) Pesin myös pentujen alustoja ja peittoja. Olohuoneen hieno matto sai lähteä varastoon ja tilalle tuli vanha kulahtanut matto. Olen myös alkanut seurailla Janen lämpöjä. Viime raskaudessa huomasin, että Janella on ilmeisesti aika alhainen ruumiinlämpö. Samanlaisia lukemia olen saanut nyt kuin viimeksikin. Aamulämmöt myös näyttävät laskevan tasaisesti:

ma 16.8. (aamu) 37,6
ti 17.8. (aamu) 37,5
ti 17.8. (ilta) 37,8
ke 18.8. (aamu) 37,3

Eli hyvinkin normaalilta kaikki vaikuttaa tähän asti. Kovasti minua jännittää, mutta toisaalta uskon ja toivon, että asiat menee hyvin. Tänään meinaan kantaa pentulaatikon varastosta. Jane on syönyt nyt vähän huonosti aamusta, mutta illalla se vielä yleensä jaksaa syödä ja kanniskelee kongeja ja luita ympäriinsä. Pesääkin se välillä vähän innostuu kaivamaan. Mutta muuten viihtyy aika paljon vaan kopassaan retkottamassa tai kampeaa itsensä sohvalle sohvatyynyjen päälle.

maanantai 16. elokuuta 2010

Paljon ehtii yhden viikonlopun aikana..

Viikonloppuna oli tapahtumaa ihan kerrakseen. Lähdimme lauantaiaamuna Joensuuhun hautajaisiin. Koirat oli pakko ottaa mukaan. Janekin, vaikka se on ihan viimeisillään raskaana. Vähän hirvitti koko matka, mutta yritin tehdä Janen olon mahdollisimman mukavaksi. Joensuussa vaihdettiin kyllä autot päikseen vanhempieni kanssa, joten paluumatka meni leppoisammin asuntoautolla. Hautajaisten jälkeen illalla koirat pääsi vähän mökkeilemään. Jasu nautti uimisesta ja Janekin pääsi köpöttelemään pihamaalla. Muuten se oikeastaan retkotti vaan pesässään autossa.

Illalla, tai oikeastaan yöllä, hurautimme vielä Joensuusta Kuopioon. Olin ilmoittanut Jasun sinne sunnuntain agilitykisaan kahteen starttiin. Ne oli heti aamusta, joten päätimme yöpyä kisapaikalla. Oli aika mukava fiilis lähteä kisaan, kun heräsi suoraan ilmoittautumispisteen vierestä :D Mutta Jasu taisi olla hommasta eri mieltä. En ymmärrä mikä sitä vaivasi. En muista, että se olisi ollut koskaan lähdössä noin epäkiinnostunut hommasta. Sitä ei kiinnostanut vinkulelu, ei namit, eikä se oikeastaan bongaillutkaan erityisemmin mitään radalta tai radan reunoilta, mitä se yleensä tekee. Viime viikolla se kulki treeneissä aivan loistavasti, mutta nyt hommasta ei tullut mitään. Ennen rataa se näytti vähän siltä, että sillä olisi kakkahätä, mutta ei se kakkinut kuitenkaan. Edellisenä iltana se oksensi iltaruokansa pihalle. Että aloin vähän epäilemään mahakipua. No, mutta siis ne radat. Ensimmäisestä ei tullut yhtään mitään. Lähdettiin radalta pois kahden ekan esteen jälkeen, kun en saanut Jasua mukaan. Se haahuili ihan minne sattuu.

Toiselle radalle päätin tehdä kaiken vähän erilailla kun tehdään yleensä. Kävin Jasun kanssa lämmittelyesteillä. Päätin viedä sen hihnassa lähtöön ja lähteä yhtä matkaa. Lähtö ei kyllä todellakaan taas sujunut ihan suunnitelmien mukaan, mutta sain Jasun kuitenkin kulkemaan. Hylky tuli kyllä heti alussa, kun Jasu hyppäsi aidan väärään suuntaan ja porhalsi siitä puomille, vaikka putki olisi pitänyt suorittaa. Sitten lopussa Jasu taas päätti suorittaa sen putken, jota taas siinä vaiheessa ei pitänyt tehdä :D Mutta olin tosi tyytyväinen, kun päästiin kuitenkin loppuun asti. Vaikka tehtiinkin tosi ruma rata:



En nyt oikein tiedä mitä tuon Jasun kanssa pitäisi tehdä. Olisi ollut kiva lähteä kisaamaan Janakkalaan parin viikon päästä, mutta en jaksa, jos se on taas tuollaista. Vähän harmittaa, kun kesän kisat oli menneet tähän asti niin hyvin.

No, kotiin selvittiin kuitenkin myöhään eilen illalla reissusta. Eikä Jane synnyttänyt matkalle :D Käväistiin moikkaamassa matkan varrella russelikavereita Titiä ja Pinniä sekä Cindy-mäyristä. Niin ja tietysti myös omistajiaan Lintaa ja Tuomoa. Jasu pääsi leikkimään Titin ja Pinnin kanssa. Jane keskittyi lähinnä lelujen tuhoamiseen. Mutta olipa oikein kiva käydä kylässä ja rupatella koirakoirakoira-juttuja ;)

Nyt sitten aletaan jännäämään Janen synnytystä. Pitäisi pian asentaa jo pentulaatikko olohuoneen nurkkaan ja käydä vähän tykötarpeita apteekista. Aloin nyt mittaamaan lämpöjäkin. Toivottavasti kaikki menee hyvin!

torstai 12. elokuuta 2010

52vrk



Tämä kuva on kyllä otettu jo pari päivää sitten, mutta tässä kuitenkin tyylinäyte Janen lenkkeilystä ;) No, ihan reippaasti se jaksoi kävellä jopa tuohon Korson keskustaan asti Filmtownille, mutta siinä odotellessa piti vähän rötköttää viileällä asfaltilla. Kyyti oli kuitenkin takaisin kotiin, ettei ihan hirveästi kuitenkaan rehkitty.



Tässä sitten kuva Janesta päiväunilla eilen. Maha on jo niin iso, että selällään taitaa olla kaikkein mukavinta. Pennut liikkuu kovasti mahassa. Kyllä mua niin jännittää, että miten tässä käy ja montako sieltä oikein tulee!

tiistai 10. elokuuta 2010

Mejäilemässä

Alkuviikosta meni illat aika tehokkaasti metsässä. Pitkään on jo ollut suunnitteilla lähteä pienellä porukalla tekemään jälkiä metsään. Nyt sitten viimein löydettiin hommaan sopiva metsä. Saatiinkin kerättyä tosi mukava mejästä kiinnostunut porukka, joten suunnitteilla on syksyksi jäljestämistä toistamiseenkin :) Minä ja Martta toimittiin vähän niin kuin homman vetäjinä. Muut oli aika lailla ensikertalaisia jäljellä. Maanantaina tehtiin alottelijoille lyhyet jäljet, jotka pääsikin sitten jäljestämään heti. Jasulle ja Väinölle tehtiin pidemmät jäljet, jotka ajettiin tiistaina.

Väinö jäljesti tosi hienosti. Kokeisiinkin on nyt ilmottautumisia lähtenyt, joten tuloksiakin varmasti tulee. Onnea Martalle ja Väinölle koitoksiin! Jasu ilmavainuisena pyörii aika paljon edelleen jäljellä. Nyt vauhtiakin oli ehkä pikkaisen liikaa. Tai sitten maasto oli ohjaajalle niin vaikeakulkuista ;) Mutta hienosti se kaato kuitenkin löytyi. Makauksista en ole niin varma, kun itse en tiennyt missä kohtaa ne olivat. Oppaatkin vähän hyytyivät pusikkoon. Että vauhtia tosiaankin oli Jasulla ;)

Janekin oli mukana, koska viihtyy vielä mielellään autossa ja tykkää touhuista. Vieraammassa metsässäkin on paljon mukavampi lenkkeillä kuin omassa. Ilmeestä ja vauhdista päätellen Janella oli oikein kivaa. Se jopa otti laukka-askelia mahansa kanssa! Ja sekös vasta hassulta näyttikin :D

sunnuntai 8. elokuuta 2010

48vrk

Tässä ne lupaamani 48 vuorokauden vertailukelpoiset mitat:

- 7.8.2010 (48 vrk) paino 8,4kg, vatsan ympärys 49 cm
- 12.1.2009 (48 vrk) paino 7,5 kg, vatsan ympärys 50 cm

Eikai tästä nyt mitään sen ihmeellisempiä päätelmiä voi kuitenkaan tehdä :D Painoa on melkein kilo enemmän ja ympärysmitta on aika lailla sama. Viimeksi syntyi neljä aika kookasta pentua. Josko nyt syntyisi vaikka pari enemmän ja vähän pienempiä ;) Toivotaan niin! Semmoinen 4-6 pentua olisi kyllä aika kiva määrä.

Jane lepäilee paljon ja lenkkeillä se ei haluaisi juuri ollenkaa. Paitsi jos koko lauma (Jere mukaan lukien) on mukana, meno on huomattavasti reippaampaa. Jane kun on aina yleensä iloinen, kun koko lauma on koolla. Vähän vaikea olo sillä näyttäisi välillä olevan. Eilen illalla ei meinannut mukavaa löhöilyasentoa löytyä millään.

torstai 5. elokuuta 2010

Kotkan iltakisat

Käytiin Jasun kanssa eilen Kotkassa pyörähtämässä. Varmaan eka kerta, kun lähdin pidemmälle kisareissulle ihan yksikseni. Mutta oli ihan antoisaa, ehti ainakin tehdä kaikki asiat niin kuin halusi, eikä mennyt aikaa ylimääräiseen töhöttämiseen. Tuomarina oli Pertti Siimes. Radat oli aika haastavia, mutta ihan hienosti me ne selvitettiin :) Keskiviikkona oltiin treenattu "layerointia" kepeiltä putkeen, niin että kouluttaja palkkasi Jasua. Se taisi olla virhe, kun ekalla radalla Jasu muisteli ihan selvästi sitä treeniä ja bongasi tuomarin heti lähdössä. Rata menikin sitten niissä tunnelmissa, että yritin koko ajan saada Jasun haltuun. Sain kuitenkin taisteltua (mitä Jasu taas ei yhtään tehnyt!). Vähän pidempien kiemuroiden ja parin epäonnistuneen haltuunoton kautta päästiin ihan kunnialla kuitenkin maaliin asti. Virheet pujottelun sisäämenossa ja keinulla. En saanut taaskaan Jasua ennen keppejä haltuun ja se ohitti linjan. Keinulla en kertonut ajoissa, että ollaan keinulla ja Jasu jämähti keskikohtaan. Sitten se hiippaili alas ja hyppäsi kontaktin. Oma moka. Mutta muuten kyllä olen omaan suoritukseen ihan tyytyväinen, Jasu sikaili.

Hyppyradalle sain ihan hyvin itseni kasattua ja lähdettiin oikein terrieriraivolla matkaan. Jasu kuunteli nyt ja päästiin puhtaalla radalla maaliin, hienoa! Lopussa vaan oli aikamoinen aitakieputus ja meninpä sitten tekemään yhden ylimääräisen valssin sinne. Vähän aikaa olin hukassa, että missäs se seuraava este on, mutta Jasu onneksi suunnisti oikeaan suuntaan. Siitä ei virhettä, mutta aikaa meni varmaan muutama sekunti. Vähän jo kerkesin tuulettaa, että oltaisiin saatu ensimmäinen puhdas nolla 3-luokasta, mutta ei.. Taas melkein 4 sekkaa yliaikaa! Ihanneaika oli kyllä tosi tiukka, 36 sekkaa, ja meidän aika kerrankin alle 40 sekkaa. Että täytyy kyllä olla ihan tyytyväinen.

Nyt Jasu on tehnyt nollatuloksen (tosin yliajallisen) melkein kaikissa kisoissa, missä ollaan kevään ja kesän aikana käyty. Muutenkin kaveri on kestänyt treenausta ja ollut ainakin viime aikoina ihan innostunutkin taas agilitystä. Lihaskunto tuntuu nyt palanneen entiselleen ja vauhtia alkaa löytymään taas entiseen malliin. Olen ihan ylpeä Jasusta <3 Ehkä me vielä jatketaan yrittämistä, vaikka Jasu on kyllä tosi haastava ohjattava. Se on ihan uskomaton bongailemaan asioita radalta ja radan reunalta. Kaveri kun yrittää keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa, joka on putkiaivolle tietysti aika haastavaa ;) Voi Jasua.

Tässä vielä illan tulossaldo:

A-agilityrata:
aikavirhe 5,76, ratavirhe 10, etenemä 3,15 m/s, tulos 15,76, sijoitus 16.

B-hyppyrata:
aikavirhe 3,92, ratavirhe 0, etenemä 3,33 m/s, tulos 3,92, sijoitus 11.

Mahaa..

On tuo Jane kyllä jo paisunut aikamoisiin mittoihin. Edellisen pentueen lukemiin olen vähän verrannut painoa ja vyötärön ympäryksen kehitystä. Maha on paisunut nyt nopeammin, mutta ei kyllä suuria eroja ole vielä ainakaan havaittavissa. Tässä vähän vertailutuloksia:

- 25.7. 2010 (35vrk) paino 7,7kg, vatsan ympärys 42cm
- 30.12.2009 (35vrk) paino 6,9 kg, vatsan ympärys 38 cm

- 5.6.2010 (46vrk) paino 8,1kg, vatsan ympärys 48cm
- 12.1.2009 (48 vrk) paino 7,5 kg, vatsan ympärys 50 cm

Pitää muistaa mitata lauantaina uudestaan, niin saan nuo 48 vuorokauden lukemat.

Paino on nyt ainakin suurempi, mutta Jane onkin nyt hieman tukevassa kunnossa. Toivonkin, ettei se laihtuisi niin langanlaihaksi kuin viime imetyksen aikana. Mutta aika normiannoksia se vielä syö. Tai yhden extra-annoksen saa kyllä iltapäivällä. Ja ruokahalua tuntuu nyt löytyvänkin. Jane tulee varmasti iltapäivällä ilmoittamaan, että milloin on ruoka-aika ;)

Tässä muutama kuva eiliseltä:


Meillä on vähän tuo trimmaaminen nyt jäänyt ;)


Vessassa on kivan viileä lattia


Vielä jaksaa vähän söpöilläkin