tiistai 31. toukokuuta 2011

Viikonlopun näyttelytulokset

Kun itse leireilin MEJÄ-leirillä, Janen pojat esiintyivät näyttelyissä. Jermu (Yonster's Monster Mascot) osallistui ensimmäistä kertaa aikuisten karkeloihin Tuurin Miljoonakoirassa. Hienosti poika oli kuulemma esiintynyt ja osaa ottaa oikein rennosti näyttelypaikalla :) Tuloksena Maija Mäkiseltä EH, joten oikein kivasti alkoi Jermun näyttelyura! Arvostelu on tosi kivaa luettevaa:

"Isokokoinen mask. uros, jolla hyvät mittasuhteet, hyvä ylälinja, komea uroksen pää, hieman turhan pitkä kuono. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Hyvin kehittynyt runko, hyvä eturinta, hyvät suorat eturaajat. Tasapainoiset kulmaukset, hyvä hännän kiinnitys. Tänään pohjavillassa."

Myös Eetu (Achanthus Wild Bill) pyörähti näyttelykehässä Viipurissa, Venäjällä. Tuloksena ERI, avoimen luokan voitto ja SERTI! Paljon onnea Jonnalle ja Eetu-pojalle. Ei taida mennä enää kauaa, että Eetusta tulee valio :) Eetun isästä Jätkästä tuli samalla reissulla nyt myös Venäjän valio.

MEJÄ-leiri 2011

Viikonloppu vietettiin mukavasti jo perinteeksi muodostuneella russeliyhdistyksen MEJÄ-leirillä Kuopion Kurkimäessä. Reissuun lähdettiin jälleen "vanhalla kunnon porukalla", eli Johannan & Ilonan, Martan & Väinön ja Janen kanssa. Myös Onni oli matkassa mukana turistikoirana, Jasu jäi Muurameen vanhempieni luokse. Koska olimme viime vuonnakin leireilemässä, nyt osallistuimme sitten jatkoryhmään, johon kuului yhteensä kuusi koirakkoa. Jatkoryhmän ohjelmassa oli ihan oikeita kokeita muistuttavat möllikokeet, joten lauantai kului aika tiiviisti metsässä jälkiä tehden. Sunnuntaina vasta koirat pääsivät tositoimiin, eli jäljestyshommiin. Möllikokeen jäljet olivat noin 600m mittaisia (kun oikeassa kokeessa ne on n. 900-1100m). Lauantai oli aika sateinen päivä, joten melko rankkaa oli metsässä tarpoa (varsinkin ison mahani kanssa..). Mutta sunnuntai meni jo kevyemmin, kun ilmakin suosi ja tajusin ottaa enemmän eväitä mukaan.

Sunnuntaiaamun ohjelmassa oli ensin paukkutesti ja sitten lähdettiin metsään. Hienosti kaikki koirat kestivät pamaukset :) Ilonan ja Johannan jälki oli tosi haastava (tiesin sen, koska olin ollut tekemässä sitä Anitan kanssa). 2.suoralla oli mm. yhteensä viisi ojan ylitystä! Hienosti Ilona kuitenkin oli jäljen selvittänyt ja Johanna oli oikein tyytyväinen typykän työskentelyyn. Janen jälkikin oli alusta aika haastava, mentiin osittain metsäkoneen uraa ja hakattua metsää. Siinä Janen jäljestys vähän herpaantuikin ja se ajautui jostain syystä pois jäljeltä. Tuomari tuomitsi sen hukaksi ja koira palautettiin jäljelle. Loppujälki sujui kuitenkin ongelmitta ja aika rauhalliseen tahtiin. Kivasti on tullut Janen menoon iän myötä malttia ja keskittymistä! :) Ennen kotiin lähtöä tulokset ruodittiin yhdessä aivan kuten oikeassakin kokeessa. Parhaiten jälkensä selvitti Anitan koira Eppu (Kairojen Annastiina) AVO1-tuloksella. Seuraavaksi paras tulos oli Väinöllä (Riikolan Pelimies) ja Martalla, myöskin AVO1. Ilonakin sai hienosti 1-tuloksen ja sijoittui heti Väinön jälkeen kolmanneksi! Jane oli sitten sijalla 4. tuloksella AVO2. Olen oikein tyytyväinen Janen suoritukseen, mutta erityisesti ilahduttaa Ilonan upea työskentely :) Ensi sunnuntaina on sitten meillä virallinen koitos edessä. Myös Ilona osallistuu kokeeseen (jos ei aloita juoksujaan sitä ennen).

Tässä Janen ja Ilonan tulokset tuomari Jari Poikolaisen sanoin:

Johanna Ikäheimonen ja Ilona (Achanthus Doris Day)
AVO 1 43-45p.
(tuomarin pistearvio)

Ilona lähti jäljelle intoa puhkuen. Alkuohjauksella voisi saada rauhoitettua koiran menoa. Melko lailla jälkitarkasti 1. kulmalle kävellen sen ohi. 2.osuudella iloisesti hypähdellen ojien yli. 2. kulman merkkasi pysähtyen ja haistellen, minkä jälkeen tarkistuslenkki n. 15 metrin kaarroksella, palasi takaisin makaukselle syöden sen. Tämän jälkeen lähti heti verijälkeä pitkin 3. osuudelle, jonka puolessavälissä piti sopivassa ojanpohjukassa juomatauon, minkä jälkeen jäljesti varmasti jälkeä pitkin kaadolle, jonka osoitti haistellen.

--

Jonna Keskiaho ja Jane (Achanthus Calamity Jane)
AVO 2 37-39p.
(tuomarin pistearvio)

Hyvin ohjattu alku. Rauhallista hyvävauhtista jäljestämistä. 1. osuuden puolivälissä poistui jäljeltä sivuun tarkistamaan, mikä johti hukkaan. Palautettiin jäljelle, jota jäljesti rauhallisesti polveillen molemmin puolin 1. kulmalle makauksen merkaten sen. 2. ja 3. osuus jatkui samalla hyvällä rauhallisella vauhdilla polveillen hieman molemmin puolin jälkeä. 2. kulma hätäisesti merkaten. Tultiin kaadolle ja se kiinnosti.


Tässä koko mölliryhmän porukka vielä yhteispotretissa. Itse en jaksanut nyt roudata kameraa mukana, joten tämän kuvan on ottanut Ninni Juurinen. Aika edustusilmeitä ihmisillä, onneksi Jane ja Iltsi sentään edustaa (ja näyttää ihan klooneilta ;)).

maanantai 30. toukokuuta 2011

BAT:in kisat

Vähän jäi viime viikolla päivittämättä agilitykuulumisia, joten tehdäänpä se nyt. Jenni ja Jane kisasivat ensimmäisen kisastarttinsa tiistaina BAT:in iltakisoissa Ojangossa. Agiradan Jenni meni Janen kanssa ja hyppärin sitten oman koiransa Amelien kanssa. Ihan kivasti yhteistyö on Janen kanssa lähtenyt sujumaan. Vielä kun saadaan turhat tuijottelut pois molemmilta ja katseet suunnattua kohti esteitä :D Mutta meno on iloista, se lienee tärkeintä :) Alussa tuli harmillinen keppivirhe. Pujottelua pitää nyt treenata, koska Jane tuntuu nyt vähän luistavan hommista, eikä aina malta pujotella Jennin kanssa loppuun asti. Hylkäys tuli kyllä vasta radan lopussa, kun Jane päättikin yllättäen valita sen putken väärän pään. Mutta ihan hieno rata kuitenkin, vaikka vauhtia saisi toki olla enemmän. Mutta eiköhän se sieltä tule, kun saadaan varmuutta molemmille :)

Tässä video radasta:


..ja tässä Janen ja Jennin treenailuja edelliseltä viikolta:

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kuvia raunioilta



Jere lähti eilen mukaan raunioille kameran kanssa, kun halusin koirista vihdoin treenikuvia. Muutenkin oli kiva, että Jere pääsi näkemään miten hienosti russelit siellä toimii. Taisin saada hyväksynnän harrastuksellemme ;) Viime kerralla kouluttaja kehui kovasti Janen tarkkaa nenää ja tälläkin kertaa saatiin samat kehut. Mutta erityisesti Jasusta kouluttaja sanoi, että se olisi jo ihan valmis rauniokokeen maasto-osuuteen! Uskomattoman nopeasti kaveri on kyllä homman hanskannut. Vielä kun saataisiin se tottispuolikin kuntoon.. ketteryys tuskin tulisi olemaan ongelma näille agilitykoirille :) Jane ei vielä ilmaise, mutta muuten toimii kyllä myös jo aivan loistavasti treeneissä sekin.


"Jostain se haju tulee, kun vaan keksisi, että mistä."


Jane kiipeilee kasan päällä.


Jasu haukkuu maalimiehelle.


Jasu löysi toisenkin hyvän makkaratarjoilun.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

ERInomainen päivä

Tänään oli kauan odotettu päivä, johon ollaankin valmistauduttu muutaman kuukauden ajan lähinnä yrittämällä kasvattaa Janelle kerrankin asiallista turkkia ;) Mentiin siis pitkästä aikaa näyttelyihin, Haminaan. Milan ilmoitin junnuihin ja Jane esiintyi avoimessa luokassa. Mila täytti juuri viikolla 9kk, joten aika pentunen se oli vielä kehässä muiden rinnalla. Hienosti tyttö kyllä esiintyi eikä näyttelypaikallakaan jännittänyt yhtään, vaikka handleria taisikin vähän jännittää ;) Linda nimittäin esitti Milan ja minä taas Janen. Mila on minusta niin kaunis tyttönen, että ei ihmekään, että punainen nauha sieltä napsahti. Neljän parhaan joukkoon ei kuitenkaan isossa junnuluokassa ollut tällä kertaa asiaa. Mila ylsi kuitenkin hienosti viidenneksi. Eli tosi upeasti alkoi Milan näyttelyura :) Tuomari huomautti, että se on vielä aika pentumainen. Mutta hyvinhän tässä on vielä aikaa kehittyä :D Eniten minua huvitti arvostelussa kohta: "Already very proud of herself." Selvästi isänsä tyttö. Japi kun on saanut vähän samantaipaisia lausuntoja kuulemma näyttelyissä ;)

Janen tulos kyllä oli minulle enemmän yllätys. Meidän kuningatar esiintyi oikein kauniisti ja tuomari tykkäsi erityisesti sen luonteesta. Janella vispasikin häntä lähes koko ajan :D Koosta ei tullut tällä kertaa mitään kommenttia. Tuomari tuntui tykkäävän monen kokoisista koirista. Jane sai ERI:n, sai tosi kivan arvostelun ja sijoittui peräti luokkansa kolmanneksi! Ainut huomautus tuli hieman pitkästä selästä. Kyllä olen tyytyväinen! Hienossa kunnossa typy kyllä olikin kehässä tällä kertaa, että ehkä kannatti vähän panostaa ja puunata ;)


Meidän ihanat ja hienot tytöt!

Tässä vielä arvostelut kuvien kera:



Yonster's Monster Magic "Mila" - JUN ERI

"Very feminine. 9 months old. Still very puppy-like looking. Pretty head. Scissors bite. Already very proud of herself. Strong bone. Could have a little more angulations. Moves OK, with proper tailset & carriage."

suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä (1)

--



Achanthus Calamity Jane "Jane" - AVO ERI, AVK 3

"4,5 years old. Proper breed type. Scissors bite. Good front. Slightly long in body. Proper tailset. Correct hindquarters. Nice temperament. Moves OK."

suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä (1)

(tuomari: Laurent Pichard, CH)

Näyttelyn jälkeen käytiin vähän kahvittelemassa Lindalla. Nähtiinpä Milan iskää Japiakin, kun Tuula tuli laumansa kanssa moikkaamaan meitä Kotkan agikisojen jälkeen. Kiva oli päästä vähän halimaan aina niin komeaa ja sympaattista Japi-herraa, vaikka se ei tainnut halimista niin arvostaakaan ;) Olipa mukava aurinkoinen päivä meillä Haminassa.


Japi-iskä jälleen komeana


Jasukin vietti mukavan päivän Haminassa

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Mätsärikuningattaret ja treenailuja

Tälle viikolle onkin kasaantunut aika paljon ohjelmaa. Maanantaina ajelin Haminaan moikkaamaan Milaa. Näin sen nyt ekaa kertaa sen jälkeen kun se meiltä lähti. Oli aika kamala sadesää, mutta päätettiin kuitenkin lähteä mätsäriin. Trimmailin Milan ensin vaan kuntoon ensi sunnuntain virallista näyttelyä varten. Täytyy kyllä sanoa, että olen erittäin tyytyväinen Milaan! Siitä on kasvanut todella kaunis tyttö :) Se ei ole mikään jättiläinen, noin 28cm korkea ja ihan oikeilla mittasuhteilla varustettu oikein topakka paketti. En oikein mitään moitteita ainakaan itse keksi koko koirassa. Yksi välihammas siltä puuttuu alaleuasta ja häntä saisi olla ehkä aavistuksen suorempi. Luonnekin on minusta oikein mukava ja terhakka. Topakasti kyllä vastasi äitinsä ärinöihin, eikä yhtään alistunut :D Että ei mikään nössö tyttö ollenkaan ;)

Ihanasti Linda on Milalle opettanut paljon kaikenlaisia asioita. Kehässä se käveli tosi nätisti, kun vaan sanoi sille "täällä" ja pönötti paikallaan "seiso"-käskyllä. Hyvin Mila lähti minunkin mukaan kehään, kun vaan oli nakkeja tarjolla. Linda osaisi sen kyllä itse esittää minua paremmin, mutta en tiedä saanko sen sunnuntaina houkuteltua esittämään ;) Pyörähti Linda kuitenkin jatkokehän sitten Milan kanssa ja hienosti se tuli punaisten nauhojen 4.parhaaksi pennuksi.

Jane taas loisti suorastaan kehässä ja jatkoimme aina BIS-kehään asti :D Mua niin naurattaa, kun se on semmoinen paikallaan tönöttäjä ja pyllyn pyörittäjä, että aina mätsärituomarit tykkää ;) Lopputulos oli sitten BIS5, että tulipa vesisateessa oikein otettua pitkän kaavan mukaan.

Tässä yksi kännykkäkuva kauniista Milasta (parempia kuvia tulossa sunnuntaina):


Muuten illat onkin menneet agilitykentän raunalla ja tokotreeneissä. Meillä on nyt semmoinen tilanne, että olemme saamassa ihmisperheenlisäystä elokuussa. Juokseminen alkaa tuntumaan jo aika kauhealta, joten olen hommannut Janelle lainaohjaajan, Jennin, joka ohjaa myös Amelie-nimistä russelia. Nyt ovatkin jo treenailleet pari kertaa ja tänään lähdetään taas kentälle. Hienosti Jane kulkee Jenninkin kanssa. Kisoihinkin ovat jo menossa ensi viikolla :) Kiva, että Jane pääsee kuitenkin touhuamaan, itse voin sitten säätää Jasun kanssa jotain pientä, missä ei tarvitse juosta. Janen vauhtia en nyt viitsisi pilata omalla hitaudellani.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Jasu 6 vuotta!



Jasu viettää tänään rentoa 6-vuotis synttärijuhlaa :) Onnea meidän rakkaalle ja aina niin hassunkuriselle pienelle maskottikoiralle Sasu-Pyllerölle!

Ilonan MH-testi

Ilona (Achanthus Doris Day) kävi sunnuntaina MH-testissä :) Olisipa ollut mielenkiintoista olla paikan päällä katsomassa. Kovasti kyllä heräsi kiinnostus viedä Janekin joskus testiin. Hirveästi en vielä itse testistä ymmärrä, mutta mitä tässä nyt vähän selvittelin, niin ihan russelimaisilta Ilonan pisteet minusta vaikuttavat. Kovin tyytyväiseltä vaikutti Johannakin :) Paukkutesti meni kuulemma vähän odotettua huonommin ja aaveet taas paremmin. Yleinen aktiivisuustaso oli myös vähän yllätys. Iltsi rauhottui kuulemma ihan nätisti odottamaan eikä sinkoillut suuna päänä ympäriinsä ;) Eikös se ole vain hyvä asia? Ja meidän mielestä sekin, ettei se reagoinut aaveisiin oikeastaan ihmeemmin. Kävi vaan tsekkaamassa, että "Ai tommoisia tuli vastaan". Leikkiminen ei ehkä ollut ihan russelille ominaisimmasta päästä. Ilona, kun ei oikein tartu mielellään kuin tiettyihin leluihin. Tuntuu olevan äipällään ja sen muillakin jälkeläisillä vähän samaa taipumusta. Mutta Janen kanssa asiaan ollaan ainakin saatu paljon parannusta harjoittelemalla.

Tässä Ilonan pisteet ja Johannan sepostuksia testistä, mitä laittoi mulle viestillä (sain luvan julkaista). Selvennykseksi pisteisiin: MH-testissä koiran ominaisuudet raportoidaan intensiteettiskaalalla, jossa 1 tarkoittaa matalinta reaktiota ja 5 taas korkeinta.

"Ensin käveltiin suoraa pätkää ja kierrettiin yleisön ympäri. Siinä Iltsi käveli aluksi vierellä, ja sitten pikkupätkän veti, kierti ihan nätisti sen yleisön ja sitten mentiin moikkaamaan tätä tätiä joka kertoi meille aina mitä tuleman piti. Iltsi ei järemmin kiinnostunut naisesta heti, vaan meni vieressä olevan mökin ovelle (portaille jököttämään, taisi tahtoa sisälle). Nainen sai tutkittua Iltsin (koski). Otti Ilonan minulta ja käytti pätkän kevelyllä, Iltsi lähti kyllä mukaan, mutta olisi mielellään tullut minun luokse. Mutta täti sai kuitenkin herätettyä mielenkiintoaan itseensä."

1a kontakti tervehtiminen 3
1b kontakti yhteistyö 3
1c kontakti käsittely 3

"Iltsi ei ole koskaan oikein ollut patukoista ja pötkylöistä hirvittävän kiinnostunut, joten kun se täti otti treeniliiveistään pötkylän esiin ajattelin että non niin, se tästä sitten... mutta Iltsi lähti mukaan leikkiin, tosin ei vaan tarttunut pötkylään. Sitä heiteltiin yhdessä ja Ilona oli siinä mukana, eli juoksi edes takaisin."

2a leikki 1 leikkihalu 3
2b leikki 1 tarttuminen 2
2c leikki 1 puruote ja taistelu 1

"Seuraavaksi oli viehe. Iltsi lähti vieheen perään, mutta ensimmäisellä kerralla jäi perse pystyssä häntä heluen saaliin luokse ja kävi nuuskuttelemassa. Toisella kerralla lähti myös vieheen perään hyvin ja sitten jäi samalla tavalla sinne perse pystyssä heiluttelemaan häntäänsä, ja sitten otti sen elukan hampaisiinsa ja teki tapporavistuksia :D ja toi sitä saalista minua kohti!"

3a takaa-ajo 1. kerta 4
3b tarttuminen 1. kerta 2
3c takaa-ajo 2. kerta 4
3d tarttuminen 2. kerta 3

"Sitten mut laitettiin seisomaan ympyrään ja käskettiin tuijottelemaan puun latvoja. Iltsi jäi pönöttelemään siihen rauhassa eikä hötkyillyt mihinkään."

Aktiviteettitaso 2

"Etäleikissä täti kopisteli keppejä kuopassa ja nousi sieltä (me seisottiin määrätyllä viivalla, Ilona oli kiinni) nosteli liehuksiaan ja meni kiven taakse piiloon. Ilona seuraili tätin touhuja rauhallisesti paikallaan. Ilona päästettiin vapaaksi. Se lähti sivuun haistelemaan tyynen rauhallisesti omia juttujaan. Sitten se täti huuteli sieltä kiven takaa, ja Ilona lähti katsomaan kuka siellä huutelee. Häntä vipatti. Täti tuli pois kiven takaa ja heilutteli pötkelöä. Ilona oli ajatuksessa mukana, ja perse pystyssä, ja juoksenteli, muttei koskenut pötkelöön."

5a etäleikki kiinnostus 3
5b etäleikki uhka/agressio 1
5c etäleikki uteliaisuus 3
5d etäleikki leikkihalu 2
5e etäleikki yhteistyö 5

"Sitten tuli haalarit. Iltsi käveli nätisti vierellä ja kun haalarit nousivat pystyyn niin Iltsi jäi minun taakse ja väksätti pari kertaa. Jäi minun taakse, ja teki pieniä liikkeitä eteenpäin. Minä menin puoliväliin niin Ilona tuli vähän lähemmäksi. Kun menin kyykkyyn niin Ilona tuli nuuskimaan haalareita. Menimme kaksi kertaa vielä kävellen haalareiden ohi. Ensimmäisellä kerralla Ilona oli hieman kaartanut pois päin haalareista, Mutta toisella kerralla ei mitään."

6a yllätys pelko 2
6b yllätys puolustus/agressio 1
6c uteliaisuus 2
6d yllätys jäljelle jäävä pelko 2
6e jäljelle jäävä kiinnostus 1

"Metelikohdalla Ilona pysähtyi räminän kohdalle ja väksätti hieman. Kävi nuuskuttelemassa räminää itse. Tätä Ilonaa kiinnosti räminäkone enemmän kun haalarit ohikävelykerroilla."

7a ääniherkkyys pelko 2
7b ääniherkkyys uteliaisuus 5
7c ääniherkkyyn jäljelle jäävä pelko 3
7d ääniherkkyys jäljelle jäävä kiinnostus 2

"Aaveet eivät herättäneet Iltsissä mitään erikoista :D Jäin seisomaan määrätylle paikalle ja aaveet lähestyivät meitä hiljalleen. Ilona katseli muutaman kerran aaveita, mutta makoili leppoisasti edessäni. Aaveet eivät kiinnostaneet, vaikka pysähtyivät meidän lähelle. Eivät oikein sittenkään kun sain käskyn päästää irti hihnasta, ja mennä puoliväliin aaveita. Vasta sitten kun menin halausetäisyydelle niin ilona kävi antamassa iloiset tassut vaaleeseen pukuun :D"

8a aaveet puolustus/agressio 1
8b aaveet tarkkaivaisuus 2
8c aaveet pelko 1
8d aaveet uteliaisuus 3
8e aaveet kontaktinotto aaveeseen 4

"Leikkiä kokeiltiin uudelleen pötkylällä ja nyt Ilona leikki hieman aktiivisemmin kun alussa. Ja Sitten kun täti heitti pötkylää niin Ilona otti siitä jopa kiinni ♥ jee!"

9a leikki 2 leikkihalu 4
9b leikki 2 tarttuminen 3

"Ampuminen olikin sitten ylläri. Siellä olikin sitten aika terävä ja pinkeä paukku. Ilona leikki kanssani (jahtasi pötkylää) ja tuli ensimmäinen paukku, Ilona havaitsi sen ja vähän epäröiden jatkoi leikkiä. Seuraavien paukkujen jälkeen ei enää leikkinyt, vaan tuijotteli ja oli ihan sen näköinen että ihmetteli mitä tapahtuu. Sain vaativat tassut reisille."

10 ampuminen 4

"Mutta sanoisin, että tuo meni aika Iltsimäisesti. Ilona ei toimi aina uusissa paikoissa hirvittävän hyvin. Ilona on aina tarvinnut selkeät sävelet uusiin asioihin. Mutta minusta hyvä, ettei ole agressiivinen Ja äkkinäiset ja uudet kummalliset asiat kuten haalarit ja tuo räminä menivät paljon paremmin mitä olisin voinut kuvitella!! Mutta sinänsä, että Ilonaa on pitäny opettaa repimään karvaleluja niin tuo pötkylällä leikkiminen meni yllättävänkin hyvin, ja parani loppua kohden! Ja täti sanoi, että jos taulukossa ei ole sellaista teksiä mikä kuvaa koiran käyttäytymistä, niin sitten se menee numeroiden mukaan."

lauantai 7. toukokuuta 2011

Lisää komeita poikia

Sain kuvia myös Jalista ja Jermusta. Kyllä ovat komeita poikia kaikki! Pian pennut pääsevätkin jo 9 kuukauden "näyttelyikään". Voi kun ne on jo niin vanhoja!


Jermu on kyllä ihan kopio isästään :D Kuva: Tiina Mäkinen


Jali taas näyttää hyvin paljon äidiltään :) Kuva: Emmi Tommola


Jali mätsärissä Tiian kanssa. Kuva: Emmi Tommola

maanantai 2. toukokuuta 2011

Maxin kuvatervehdys

Leea lähetti muutaman kuvan Maxista. Oikein komea poika siitäkin on kasvanut ja erityisen iloinen olen aina kun kuulen, miten kiva se on luonteeltaan :) Max on varsinainen nautiskelija. Se viihtyy mielellään takkatulen ääressä lampaantaljalla. Kevätauringossakin nostaa aina kuonon kohti lämpöä ja etsii ne aurinkoisimmat paikat. Taitaa olla koko pentue nautiskelijoita, kun samanlaisia juttuja olen kuullut muiltakin :D Imuriin Max suhtautuu ihan eri lailla kuin äitinsä. Janehan teurastaisi moisen ällön kapistuksen, jos vain pystyisi. Minun pitääkin laittaa se aina eri huoneeseen, kun alan imuroimaan. Max puolestaan piiloutuu sohvatyynyjen taa ja pysyy kaukana imurista. Varsin fiksu kaveri!

Tässä sitten niitä kuvia:


Tässä Max on tainnut mennä imuria piiloon :D


Max unilla (varsinaisia rötköjä ovat koko pentue)


Komea poika Max. Se on niiiiin yhdistelmä isäänsä ja äitiään!


Max puutarhavahti

MEJÄ-kauden avaus



Nyt on sitten MEJÄ-kausikin korkattu :) Ja oikein tohinalla! Jyväskylässä vedettiin lyhyet jäljet metsään Johannan kanssa. Lähtipä sitten ilmot kokeeseenkin menemään, että niin tohkeissaan tässä ollaan :D Johanna ilmoitti Onnin ja minä Janen. Hurjaa! Saapa nähdä päästäänkö. Toivottavasti päästäisiin molemmat.

Neljä lyhyttä (noin 100m pitkiä keskimäärin) jälkeä vedettiin lauantaina metsään ja sunnuntaina käytiin ne sitten ajamassa vappupäivän ratoksi. Onnille tehtiin aika haastava jälki, kun se meni pienen ojan yli. Jasulla oli yksi loiva kulma ja tytöille (=Ilonalle ja Janelle) tehtiin suorat jäljet. Kaatona meillä oli oikein hirven sorkka. Jane taisi tutustua moiseen yllätykseen (vai kenties ällötykseen..) jäljen lopussa ekaa kertaa.

Onni selvitti haastavan jälkensä oikein mainiosti. Pientä tarkistuskieppiä se joutui tekemään ojan jälkeen, mutta hyvin jatko löytyi ja loppu meni upeasti. Jasu kulki paljon taas ilmavainulla jäljen sivussa ja teki siksakkia, mutta hyvältä meno näytti ja kaatokin löytyi pienen mutkan kautta. Iltsi töhötti aika paljon alussa eikä malttanut oikein keskittyä, mutta jäljen lopussa työskentely oli jo tosi tarkkaa. Johannan pitää vaan muistaa rauhoittaa se alkuun seuraavan kerran kunnolla. Janen turhat töhötykset ovat jo unohtuneet ja se teki oikein tarkkaa työtä. Lopussa vaan pyöri aika paljon kaadon lähistöllä eikä se meinannut ihan heti löytyä. Mutta taisipa tosiaan olla eka kerta kun moinen ruho kaadolta löytyi. Taitavia koiria kaikki :)

Tässä muutama kuva vappupäivältä:


Onni maistoi vähän kaatoa


Ilona jäljellä


Jane tutkii kaatoa


Jane pinkoo niin onnellisena..


..ja tässä hänen onnellinen tyttärensä :D