maanantai 23. tammikuuta 2012

Hylkyputki jatkuu..



Jasun hylkyputki jatkui sunnuntaina oman seuran uuden hallin avajaiskisoissa Ojangossa. Eli ei minkäänlaista tulosta tammikuulle. Eka rata ihan suht hyvää menoa, välillä jopa tuntui aika sujuvalta, vaikka alussa Jasu vähän himmaili. Hylyksihän se sitten vaan meni ennen keppejä, kun hätäpäissäni en ohjannut yhtä hyppyä ollenkaan. No, virheitä oli jo alla ennen sitä: kielto takaakierrossa (?) ja näköjään otettiin vitonen puomiltakin. Jasu on nyt alkanut kiihdyttää puomin alastulossa, joten pitänee palata varmaan palkkaamiseen treeneissä ja voi olla että se "odota"-käsky olisi Jasulle ihan hyvä, koska sillä se ainakin osasi ennen asettaa rytminsä paremmin.


Keskustelua lähdössä pysymisestä

Toinen rata oli taas sitten sitä perinteistä Jasua. Se keskittyi taas ihan epäolennaisiin juttuihin. Jo lähdössä tuntui, ettei se ollut ihan samalla planeetalla minun kanssa. Joku sitten vinguttin vinkulelua ja Jasun keskittyminen herpaantui. Meni taas toimitsijoiden tuijotteluksi, joten poistuttiin radalta. Äh, tämmöiseksi se taas menee, kun vähän tuloksia yrittää saada. Pitäisi varmaan lopettaa yrittäminen. No, lauantaina pääsee jo Jane treenaamaan ja Jasu saa taas pitää vähän taukoa. Katsoo sitten, jos ilmottaisi sen muutamiin startteihin vaan sillon tällön, niin ehkä sen mielenkiinto säilyisi.

Tässä Jasun radat:

tiistai 17. tammikuuta 2012

Vuoden ekat kisat

Jasun kanssa startattiin agilitykisavuosi Hyvinkäällä sunnuntaina. Tuntui kyllä tällä kertaa, ettei meidän kemiat oikein kohdanneet Jasun kanssa radoilla. Teidä sitten oliko ohjaajan olo vielä hieman heikko oksennustaudin jäljiltä ja koiran vireystila taas ihan jotain muuta kolmen lepopäivän jälkeen.. ;) Seliseli.. mutta kuitenkin vähän räveltämiseksi meni. Ekalla radalla tuli sitten taas tehtyä pujotteluvirhe. Jasu käy niin kierroksilla, ettei se meinaa malttaa pujotella loppuun asti. Huomasin radan jälkeen vasta harkkaesteillä, että en saa todellakaan ennakoida yhtään seuraavaa estettä hidastamalla omaa vauhtia, vaan pitää vädättää Jasua loppuun asti vähän sen edellä. No, tokalla radalla päästiin sitten tätä treenaamaan, mutta hylky tuli kyllä jo ennen pujottelua, kun Jasu sujahti putkeen väärässä kohtaa. Olisi pitänyt tehdä se niisto-persjättö.. Loppukin sitten vähän lässähti, joten jätettiin homma sitten kesken. Aika mälsät kisat. Jasukin taisi vähän liukastella, kun ei minusta ollut oikein semmoinen raivopäinen itsensä. Videolta bongasin ainakin yhdet turvat.



No, ensi sunnuntaina uusi yritys omassa hallissa.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Katsaus eteen ja taakse



Taas on aika vuoden vaihteessa katsahtaa hetkeksi eteen ja taaksepäin. Mitä onkaan saatu aikaan ja mitä tuleva vuosi voisikaan tuoda tullessaan? Tämä vuosi on ollut perheessämme oikein mullistusten aikaa, kun ensimmäinen lapsemme syntyi elokuussa. Kuitenkin sain saavutettua ne tavoitteet koiraharrastusten suhteen, mitä olin tälle vuodelle asettanut. Jane nousi agilityssä 3-luokkaan helmikuussa ja muutaman nollatuloksenkin saimme keväällä kerättyä. Mutta sitten juoksukuntoni petti raskauden takia. Nyt on syksystä lähtien yritetty kerätä nollia lisää ensi kesän SM-kisat silmissä siintäen. Muutaman olemme saaneet kerättyä, mutta tuplanolla saattaa teettää kovastikin töitä. Joten saapa nähdä pääsemmekö tavoitteeseen Janen kanssa. Potentiaalia kyllä tuntuu tytöstä edelleen löytyvän, mutta Janen ohjaaminen ei aina ole helppoa, joten se vaatii minulta kovasti vieläkin opettelua.

Jasu sen sijaan on yllättänyt minut totaalisesti tekemällä agilityssä puhtaita, vauhdikkaita ratoja. Jasun selkä tuntuu olevan nyt aika hyvässä kunnossa. Tuplanolla meillä on jo takataskussa, joten minulla on aika hyvät fiilikset siitä, että voisimme tällä kertaa jopa onnistua. Mikä olisikaan hienompaa kuin kokea jälleen SM-kisat ja erityisesti vielä Jasun kanssa. Tässä meillä taitaa nyt olla elämämme tilaisuus päästä siihen tavoitteeseen, joten kovasti haluaisin yrittää.

Tulevan vuoden tavoitteet siis liittyy hyvin pitkälti agilityyn. Muita lajeja en ole erityisemmin miettinytkään. Vähän houkuttaisi vielä joku kaunis päivä osallistua ainakin toisen koiran kanssa rauniokokeeseen. Janen kanssa BH-koe olisi varmaan aika läpihuutojuttu, Jasun kanssa se tuottaisi huomattavasti enemmän töitä, koska se ei osaa ennestään oikeastaan mitään TOKO-liikkeitä. Molemmat alkavat olla raunioilla aika kisavalmiita (jos kouluttajaamme on uskominen). Jasu erityisesti, mutta ei Janekaan huono ole. Päinvastoin :D Kovasti ollaan siis Jeren kanssa molemmat hurahdettu raunioihin ja toivottavasti saisimme hyvää opastusta lajissa tulevanakin kesänä, että kehittyisin ohjaajanakin lisää.

MEJÄ:äkin kovasti haluaisin ainakin treenailla ja toivottavasti pääsisin osallistumaan johonkin kokeeseenkin. Janelle asettamani tavoite täyttyi viime kesänä, kun se sai MEJÄ-kokeesta tuloksen (AVO2), joten erityisiä tavoitteita ei enää oikeastaan ole. Jos Jane vielä kokeeseen menee, niin tavoitteena on tietysti 1-tulos. Ennemminkin kyllä toivoisin MEJÄ-tulosta Janen pennuille Ilonalle ja Eetulle, jotka molemmat ovat varmasti menossa kokeeseen ensi kesänä (jos vain paikan saavat). Hienoja jäljestäjiä kun löytyy Janen jälkikasvustakin :)

Myös omia kasvatteja toki myös haluaisin nähdä harrastusrintamalla. Kaikenlaista ajatusta onkin näyttelyistä ja muistakin harrasteista sekä luonnetesteistä. Toivottavasti saisimme mukavia tuloksia pentusille tulevana vuonna :) Mila tulee varmasti osallistumaan näyttelyihin ja kovasti toivoisin sen saavan sertejä. Niin kaunis tyttö minusta on. Myös agilityssä Mila alkaa kohta olemaan kisavalmis. Milan pennuttamista en ole vielä kyllä kovin pitkälle ajatellut, mutta varmaankin se on ohjelmassa sitten tulevana vuonna (2013), jos Mila terveet paperit saa. Tänä vuonna kyllä haaveilisin vähän Janen viemisestä johonkin luonnetestiin (luonne- tai MH-testi). Mukava olisi saada luonnetestituloksia pennuillekin. Kaikenlaista ajatusta sitä tietysti on, mutta aika on aina kortilla, joten saapa nähdä mitä kaikkea sitä ehtiikään :)

Kuvassa ollaan treenaamassa Janen kanssa meidän uudessa treenihallissa Ojangossa. Kyllä nyt kelpaa :)

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Joulu meni

Siinähän se joulu ja uusi vuosikin taas meni ja töiden pariin on jo palailtu tässä. Välipäivät lomailtiin Keski-Suomessa ja Hollolassa. Koiratkin saivat viettää oikein lokoisaa lomaa. Ei sen ihmeempää. Jane aloitti eilen juoksunsa, joten sillä loma nyt jatkuu. Jasu pääsee tuurailemaan treeneissä ja parit kisatkin olen merkannut sille kalenteriin. Tässä muutama kuva joululoman tunnelmista:


Koirat saivat joululahjaksi Buff-huivit. Kun niitä tilailtiin joululahjoiksi ihmisille, niin pitihän koirienkin saada omat ;) Hienot joululahjaposeerauksetkin piti ottaa. Jasun Buff on musta..


..ja Janen Buff punainen. Ja siinä on tietenkin tähtiä ;)



Uutena Vuotena Jali pääsi karvoistaan. Oli aikamoinen taistelu, mutta onneksi Tiia oli tällä kertaa apuna. Olipa kiva nähdä taas turilasta, joka oli kyllä käyntini jälkeen taas ihan vaaleanpunainen ja kalju (ainakin päälaelta) ;) Jali pistää kyllä trimmatessa vastaan minkä pystyy, varsinkin takapuolta ja tassuja kyniessä. Mutta se unohtaa heti vihansa, kun lopetan karvan nyhtämisen ja alkaa nuolla naamaa ja heiluttaa häntää :D Jali on edelleen ulkonäöltään ihan kopio äidistään, mutta oli se ihan mukavasti kehittänyt lihaksia ja vahvistanut päätään. Niin hoikassa kunnossa kyllä on, ettei ihan tuolla massalla näyttelyyn olisi asiaa. Jali onkin harrastanut kovasti nyt talleilla juoksentelua ja mikään herkuttelija se ei ole. Kun sille kelpaa vaan halvimmat herkut - Lidl:in herkkuliuskat :D Hassu otus.



Max-söpöläinen lähetti vielä Uuden Vuoden tervehdyksen. Siellä on taidettu taas ottaa rennosti takkatulen ääressä :D



Vielä kolmaskin Janen ja Japin poika on ollut esillä tässä viime aikoina, nimittäin kansikuvapoika Jermu! Vaikka aika vanha kuvahan tuo oli, mutta pikku-Jermu esiintyi kuitenkin Russeli-joulunumeron kannessa. Ei ollut kuulemma isäntäkään tunnistanut :D

Piakkoin näänkin sitten Milan varmaankin agilitykoulutuksessa. En malta melkein odottaa!