maanantai 30. heinäkuuta 2012

Janen ja Japin kesäpojat

Ollaan nyt tässä kolmena peräkkäisenä viikonloppuna satuttu näkemään aina yhtä Janen ja Japin poikaa peräjälkeen. Sopivasti sattui Jerelle maastopyöräkisat Seinäjoelle ja Kouvolaan, joten pitihän sitä Jermua ja Maxia päästä moikkaamaan. Sitten eilen käytiin keinoluolilla Janen ja Jalin kanssa. Samalla trimmailin Jalin näyttelykuntoon, koska se lähtee meidän matkaan ensi viikonloppunakin Kuopion suunnalle.

Jermua moikattiin kaksi viikkoa sitten lämpöisenä päivänä uimarannalla. Siellä Jermun perhe viihtyykin kuulemma kesäisin paljon. Sen kyllä menostakin huomasi :D Meidän kaupunkilaiskoirat meinasivat ihan jäädä jalkoihin. Jasu ui Jermun kämppiksen Jaskan kanssa tosi pitkälle ja pojat roikkuivat samassa kepissä vedessäkin. Aika hurjaa menoa. Jermu keskittyi äitinsä tavoin lähinnä rannalla päivystämiseen. Se odotti vedessä, että joku räiskyttäisi vettä, jotta voisi esittää hienoja loikkia. Hassu otus. Jermua ei meinannut saada järvestä pois millään. Kiitos Jermun perheelle mukavasta iltapäivästä! Toivottavasti nähdään pian taas uudelleen.

Sitten seuraavana sunnuntaina oli aika moikata Max-poikaa. Mentiin perinteisesti taas käymään Maxin "omalla" takapihalla. Koirat saivat taas mukavaa leikkiseuraa. Tai taashan siinä kävi niin, että meidän koirat penkoivat esiin kaikki Maxin lelut (vaikka ne oli yritetty piilottaa :D). Max ei paljon omia lelujaan kaivannut vaan nautti muiden jahtaamisesta. Ihanan välittömiä poikia! Jane yritti tunnettuun tyyliinsä pitää pojat kurissa, mutta yllättävän nätisti osasi meidän irvistelevä otus olla. Kiitos myös Leealle, että saatiin väsyttää koirat ja lapsi pihallanne :D

Sitten eilen olikin jännittävä päivä, kun lähdettiin keinoluolille Janen ja Jalin kanssa. Tällä kertaa Orimattilaan. Kerrottakoot Janen luolailukuulumiset erillisessä postauksessa myöhemmin, mutta täytyy mainita, että Jane on yllättänyt minut kyllä suorastaan luolailutaidoillaan :) Jali ei ollut ainakaan ensinäkemältä ihan äitinsä veroinen luolailija. Ketun haju kyllä herätti kiinnostusta ja sivussa olevasta putkenpätkästä se meni läpi ja yritti jopa mennä ahdinkoonkin, mutta haukkua ei kuulunut eikä kettua käyty kuin kurkistamassa putken ulkopuolelta. Vähän harmi homma, kun siskonsa ja äitinsä menivät kuitenkin niin pätevästi, mutta saattaahan se olla, että kiinnostus syttyisi myöhemmin. Muuten kyllä Jali taas näytti mukavat puolensa. Se on niin huoleton veikko, tulee jotenkin eräs Ilona Janen edellisestä pentueesta mieleen :D Hyvin samanlaisia Jalin veljetkin kyllä ovat. Ärripurria toki löytyy trimmatessa ja kyllä Jali osaa itseään tarvittaessa puolustaa, mutta mitään riitaa se ei halua haastaa kenenkään kanssa. Kovasti se vaan kettuluolallakin olisi halunnut muiden kanssa leikkiin :D Jotenkin niin pentumainen vielä (samaa ovat kyllä kaikkien näiden pentujen omistajat sanoneet). Karvan alta taas paljastui ihan kivan näköinen poika jälleen. Ensi viikolla Linta vie Jalin sitten näyttelyihin.

Alla kuvia hienoista pojista. Taas kaikki pötköön, kun muuten tämä uusi Blogger pistää taas kaiken ihan sekaisin :( Ensin uimamaisteri Jermu, sitten vähän kesäkarvainen Max ja hienosti poseerannut vasta siistitty taitava poseeraaja Jali-herra (otin ihan yksinäni kuvan oksalle kiinnitetyn namipussin avulla) :D







torstai 26. heinäkuuta 2012

Jasu Haastajatehis-ryhmään!

"HSKH:n tehoryhmä on ryhmä, jota HSKH tukee kansallisesti korkealle tasolle pyrkiviä koirakoita. Tehoryhmäläiset on jaettu kahteen ryhmään huiput ja haastajat. Haastajatehiksen tarkoitus on tukea uusien potentiaalisten koirakoiden nousua kansalliselle huipputasolle. Tehoryhmään valittavien koirakoiden päätavoitteena ovat vuoden 2013 arvokilpailut, SM-kilpailut kesäkuussa 2013 ja MM-karsintakilpailut heinäkuussa 2013. Ottaessaan vastaan tehoryhmäpaikan ohjaajat sitoutuvat tähän tavoitteeseen ja sen edellyttämään harjoitteluun."

Kesäkuussa käytiin molempien koirien kanssa Tehisryhmän näyttötilaisuudessa, jossa oli arvontaraati arvioimassa suorituksia. Ennen näyttötilaisuutta piti kirjoitella pitkä sepustus koirien tasosta, tavoitteista, kisatuloksista yms. Näyttötilaisuudessa suoritettiin kohtalaisen pitkä rata kolme kertaa peräjälkeen, niin että välissä pidettiin vain noin minuutin tauko. Oli siinä juoksemista kerrassaan, kun kahden koiran kanssa menin :D Aika sähellykseksi meni homma kyllä molempien kanssa, en ollut kovin tyytyväinen suorituksiin. Jane meni aika lailla niin kuin oli odotettavissa: haki aluksi vääriä esteitä ja vauhti tyssäsi niistoihin. Jasu meni aika tasaisen varmaan tyyliinsä, mutta pyyhälsi kerran renkaan ohi ja kepeillä tuli virheitä (koska niitä ollaan oikeesti treenattu ihan liian vähän!). Mutta viimeinen pätkä taisi mennä ihan nollana läpi, kun muutin ohjauskuvioita.

Aika pitkään sai Tehis-haun tuloksia odotella. Nyt ne viimein tulivat. Vähän yllätyksekseni Jasu valittiin Haastajatehis-ryhmään! Olin vähän kirjoittelemani hakemuksenkin perusteella pohjustanut Janen potentiaalia, mutta näyttötilaisuuden perusteella Jasu oli valitsijaraadin mielestä kuitenkin se potentiaalisempi koira. Huipputehis-ryhmään olisi Jasun tulokset riittäneet, mutta näyttötilaisuudessa osoittautui, että Jasu ei ollut tarpeeksi estevarma (joka ei ole sinänsä yllätys, koska olemme treenanneet viime kaudella niin vähän), joten "ohjaajan tulee panostaa esteosaamiseen". Vähän jäi kaivelemaan kun Janen kohdalla luki vaan, että "Lähtöongelma. Vauhti ei riitä. Ohjaajan toinen koira potentiaalisempi." Tottahan se on, että Janen treenimotivaatio ei aina ole paras mahdollinen, mutta kisoissa se kyllä pystyy onnistuessaan tekemään kovempia aikoja kuin Jasu, siitä olen varma! Mutta näillä nyt mennään ja ihan älyn iloinen olen siitä, että Jasu saa nyt vanhoilla päivillään vielä kunnon treeniä ja näyttää mihin sen rahkeet riittävät. Toivotaan vaan, että paikat pysyy kunnossa. Fyssarilla nyt täytyy kyllä muistaa ravata molempien kanssa ahkerasti. Janekin kyllä saa näyttää mistä pikkukoirat pissii, joten samat tavoitteet kyllä asetan molemmille koirille. Ja varmasti Janekin hyötyy näistä treeneistä :) Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää.

Pakko laittaa vielä tähän mukaan pari tuoretta kuvaa meidän 7-vuotiaasta "tehorusselista" Jasusta, joka vaan on niiiin maailman ihanin koira ja ihan kaikkien paras kaveri <3


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Ilonalle MEJÄ:stä AVO1!

Janen pentu Ilona kävi ensimmäisessä virallisessa MEJÄ-kokeessaan viikonloppuna. Niin kuin osasin vähän aavistellakin, ihan älyttömän hienostihan se ensikertalaiselta meni! Ilona on osoittanut kyllä MEJÄ-leireillä osaavansa jäljestää. Niinpä tulos oli odotettavasti vallan mainio: AVO1 pistein 45/50 ja luokkavoitto! Kyllä tätä sietää hurrata. Hurjasti onnea taitavalle nuuskuttelijalle Iltsille ja pätevälle ohjaajalleen Johannalle! Ilona suoritti jäljen hienosti loppuun asti ampiaisen pistoista huolimatta. Kyllä meidän hienohelma näköjään pystyy toimimaan kylmäpäisesti, kun tilanne sen vaatii :D Nyt on Janen Achanthus-pentueesta jo kaksi koiraa saaneet MEJÄ-tuloksen. Vautsi vau!

Tässä vielä Ilonan koeselostus ja kuva kaunokaisesta palkintopystinsä kera:

MEJÄ-koe Uurainen, Achanthus Doris Day "Ilona", tuomari Kari Muje

a)      Jäljestämishalukkuus 0-6 pistein 6
b)      Jäljesämisvarmuus 0-12 pistein 10
c)      Työskentelyn etenevyys 0-10 pistein 8
d)      Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky
               sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen. 0-14 pistein 13
e)      Käyttäytyminen kaadolla 0-3 pistein 3
f)      Yleisvaikutelma 0-5 pistein 5
 
Koeselostus: ” Hyvin ohjatusti matkaan. Ilona etenee reipasta vauhtia ilmavainulla, kolme pitkähköä tarkistusta lukuun ottamatta eteneminen on hyvin jälkitarkkaa. 1. kulma pienellä suunnan tarkistuksella, 2. laajalla rengastuksella, molemmat makuut hyvin merkaten. Aivan lopussa Ilona osuu ampiaispesään, se vedetään nopeasti pois ja jäljestystä jatketaan koska paikasta selvittiin ilman selvää loukkaantumista ja koiran motivaatio on tallella. Kaato haltuun maistellen. Erinomainen jäljestys riistavassa maastossa.”

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kesää tähän asti

Niin on ollut meillä tohinaa koko kesän, etten ole ehtinyt yhtään päivittää kuulumisia. Nyt sitten tämmöinen megapäivitys. Toivottavasti muistan kaikki oleelliset asiat.

Ensin agilitykuulumiset, koska ne nyt ovat olleet päällimmäisinä mielessä :) Jasun kanssa käytiin SM-joukkue juoksemassa Tikkakoskella. Olimme siis tällä kertaa mukana Suomen Jackrussellinterrierit ry:n joukkueessa. Joukkuekavereina meillä oli Lumi, Rassi & Johanna sekä Äksy & Reetta. Tosi mukavaa oli viettää päivää russeliporukassa! Kiitti kamut :) Joukkueen tulossaldo vaan jäi aika laihanlaiseksi. Ensin Lumi ja Äksy hyllyttivät, joten ihan paineitta pääsi radalle lähtemään. Käytin Jasua uimassa ennen starttia, ihan radan vieressä oli uimapaikka. Tuntui, että Jasu oli aika pihalla radalla, kun uimaan olisi niin kovasti tehnyt uudestaan mieli. Olin itsekin aika kohmeessa, joten tuli kämmäiltyä heti alkuun kielto kolmannelle hypylle. Siitä sitten sählinki jatkui keppivirheellä ja lopussa vielä yksi kielto. Mutta tulos kumminkin. Aika oli kyllä hämmästyttävän hyvä noilla kolmella virheellä, -3,68 sekkaa.. Luulen, että siinä oli voinut tulla joku virhe tuloksiin, koska Jasu ei minusta mennyt ihan täysillä.

Käytiin myös juoksemassa toinen joukkuekisa melkein heti perään Agirodussa. Siellä joukkuekavereina meillä oli Tanja & Trace ja Katariina & Bugsy. Minulla oli molemmat koirat kisaamassa. Jasu kipaisi radan nollalla aikaan 49 sekkaa. Jane teki parikin virhettä kepeillä, kun sisäänmeno ei meinannut oikein onnistua, ja siitä sitten aikavirhettä 59 sekkaa. Ihan positiivista oli, että molemmat koirat meni minusta lujaa ja innolla, vaikka nuo ajat eivät nyt ihan sitä kertoneet. Loppusuoran oma hitailu taisi hidastaa koirienkin menoa ;) Joukkueen kokonaissijoitus oli 26.

Sitten päästiin viimein 9.7. virallisten kisojen makuun. Sain lapselle hoitopaikan mummolasta, niin lähdin ihan itsekseni fiilistelemään aurinkoisena iltana Purina openiin. Jane starttasi koko porukan ekana, mikä sai ihan turhaa ylimääräistä jännitystä aikaan. Mutta jännityksestä huolimatta teimme hienon 0-radan piiiitkästä aikaa! Kylläpä nousi kisafiilis kohisten :) Myös Jasu päräytti samaisella radalla nollan sitten perään. Ihanneaika oli kyllä ihan jotain 3-luokkaan kuulumatonta, 60 sekkaa :D Mutta kyllä Janella olisi varmasti aika riittänyt tiukemmallakin ihanneajalla, etenemä oli kuitenkin 4s. Janelle siis aika -17,49 ja sijoitus 9/55. Jasu oli hienosti perään tuloksissa 11. ajalla -15,26. Kerrankin sain vertailuajan koirilleni. Kyllä se Jane vaan nopeammin pinkoo ja vieläkin riittää hyvin kiristettävää, sillä radan reunalla olevat hypyt olivat jälleen hitaanlaisia.

Toinen rata oli sitten hallissa ja siellä ihanneaika oli sitä normaalia tiukkaa kamaa. Jane meni taas ensin. Homma alkoi mennä huonosti, kun suoran putken jälkeen unohdin ohjata ja Jane teki kiellon. Sitten heti perään se ei nähnyt A-estettä ollenkaan ja sujahti varmaan 5 kertaa putkeen. Olihan se kontakti aika saman värinen kuin hallin lattia, mutta ei sillä nyt silmissäkään mitään vikaa pitäisi olla. Putki-kontakti -erottelutreeniä siis tiedossa! Jasu teki taas nollan, mutta tällä kertaa ei aika riittänyt, vaikka minusta ihan sujuvasti jälleen mentiin. Alussa olisi pitänyt vedättää lujempaa. Mutta kaikin puolin hienot kisat. Nyt on molempien koirien SM2013-nollatili avattu! :)

Sitten vähän Milan (Yonster's Monster Magic) kuulumisiakin. Mila on treenaillut Sagin alueellisessa ryhmässä kerran kuussa ja kehitystä on kuulemma tapahtunut :) Kepit olivat kouluttajan mielestä liian hitaat, joten niiden kanssa on tehty nyt töitä. Mila teki taas vähän lyhempiä keppisarjoja omassa pihassa ja vauhti on kuulemma nyt alkanut löytymään. Hienoa! Mila kävi myös pyörähtämässä Kotkan näyttelyissä Lindan kanssa. Tuliaisina jälleen luokkavoitto nuorten luokasta. Mila sai ERI:n ja SA:n, mutta sijoitusta paras narttu kehässä ei tullut tälläkään kertaa. Älyn hieno tulos tytölle kuitenkin! :) Arvostelu oli myös hurjan hyvä: "Good type. Feminine head with pleasing expression. Good angulation front and rear. Well developed chest. Good topline and tail set. Excellent movement."

Myös Eetu (Achanthus Wild Bill) kävi alkukesästä näyttelyturneella Virossa ja Liettuassa. Viron Voittaja -näyttelystä tuli paras tulos PU2, mutta muuten ei erityistä menestystä tullut tällä kertaa. Eetu kävi myös suorittamassa MH-testin aika odotettavin tasapainoisin tuloksin :) Yritän saada tulokset Eetun sivulle päivitettyä piakkoin.

Jere piti juhannuksen jälkeen pari viikkoa lomaa. Melkein koko ekan viikon koirat oli lomailemassa vanhempieni luona Muuramessa. Siitä sitten lähdettiin vähän reissuun. Ensin Tahkolle pyöräkisoihin ja sieltä Ruotsin lappiin ja vähän Norjan puolellekin. Loppulomalla ehdittiin vähän mökkeilläkin Paltamossa. Kyllä koirat tykkäsivät automatkailusta ja erityisen kivaa oli vaellusreissu Björklidenissä. Mutta mökkeily tietysti sitä kivointa puuhaa :) Jasu oli irti mökillä koko ajan. Välillä se vaan rötkötti heinikossa ja kävi itsekseen uimassa. Jane piti välillä laittaa hihnaan, kun oltiin sisällä. Kerran se kävi oman lenkinkin tekemässä metsässä ja kolusi aitan aluset hiirien toivossa. Mutta kyllä ne vaan nauttivat olostaan! Tässä muutama kesäkuva ja Jasun SM-kisarata (kiitos Johannalle siitä!):