torstai 25. lokakuuta 2012

Jalille tulossa pentuja!

Tässä nyt toinenkin pieni pentumainos, kun se nyt on aika virallista! Jali (Yonster's Monster Master) on astunut Jippu-nimisen (myös viralliselta nimeltäänkin Jippu) nartun. Jippu kävi ultrassa alkuviikosta ja peräti kuusi pientä pennun alkua siellä masussa köllötteli. Näihin pentuihin minulla on aika suuri mielenkiinto, nimittäin Jipulla on sama emä kuin meidän Jasulla (Tikkatassun Tyllerö). Että tämähän on vähän kuin meidän Jasun ja Janen yhdistäisi (josta tietysti olen jonkin verran haaveillut, mutta se kun ei mahdollista ole ollut Jasun purentavian takia). Jippu on kyllä ulkonäöltään aika eri näköinen kuin velipuolensa Jasu. Jippu on sileäkarvainen ja tricolor-värinen. Jali taas karkeakarvainen ja ruskea-valkoinen. Eli pentujen karvanlaadut voivat vaihdella sileästä karkeaan ja värit ruskea-musta-valkoisesta ruskea-valkoiseen. Jippu ja Jali ovat mukavia kotikoiria ja asuvat käytännössä samassa perheessä, vaan vähän eri osoitteissa äidillä ja tyttärellä. Molempien taustalta löytyy toimivia harrastuskavereita. Tosi kutkuttava yhdistelmä!

Minulta voi kyllä kysellä yhdistelmästä ja kerron mielelläni mitä osaan. Haaveilen vähän sijoituspennusta, joten jos sijoitushommat kiinnostaa, niin saa ottaa yhteyttä minuun: jonna.keskiaho@gmail.com Mutta varsinaiset pentukyselyt tulee suunnata Tiia (050 5849 553) ja Marja (040 410 6278) Manniselle.

Yhdistelmä KoiraNetissä.

Tässä pari kohtuu tuoretta kuvaa isäkoira-Jalista ja alla vanha kuva Jipusta, jossa se on melkein pentu. Laitan uudempia, kun saan semmoisia.





maanantai 22. lokakuuta 2012

Agikisoja

Tässä vähän omien koirien agikisapäivitystä kootusti, kun en ole ehtinyt jokaisesta kisasta erikseen raportoimaan. Jasun kanssa ollaan kisailtu vähän siellä sun täällä, Janen kanssa vähemmän, koska yhteistyö ei vaan tunnu toimivan. Jasun kanssa ollaan tehty sujuvia ratoja, mutta usein homma on kaatunut sitten yhteen tai useampaan pikku virheeseen. On se vaan välillä niin vaikeaa! Mutta viimein nyt viime lauantaina Hyvinkäällä onnistuttiin ja saatiin kuin saatiinkin tuplanolla väännettyä! Luomalan radat tuntuivat mukavilta. Niissä oli sopivasti vauhtia, mutta myös haastetta. Jasu kulki hyvin ja en saanut kovista yrityksistänikään huolimatta ratoja turmeltua ;) Kylläpä helpotti, kun nyt on tupla takataskussa, niin voi keskittyä rauhassa neljän puuttuvan nollan metsästykseen. Viime vuonna oltiin kyllä aika samoissa asetelmissa ja ne yksittäiset nollat jäivät sitten lopulta puuttumaan. Mutta olen kyllä mielestäni itse nyt kehittynyt taas ohjaajana ja Jasu on hyvässä kunnossa. Joten hyvät mahdollisuudet tässä on SM:iin päästä :)

Hyvinkään 20.10. kisojen tulokset siis näyttivät Jasun osalta tältä:
- C-agilityrata: 0, -3,97, (etenemä 3,70) 5.sija
- B-hyppyrata: 0, -1,54, (etenemä 3,55) 6.sija

Janen kanssa homma on sitten ollut todellakin haastavampaa. Treeneissä se kulkee nyt kovempaa kuin koskaan, mutta hakee edelleen mielellään helposti vääriä esteitä ja jos oma vauhtini tyssää, niin tyssää sitten Janenkin. Hyvinkäällä koimme taas kovan takaiskun, kun Jane päätti nyt kolmannen kerran haistella hallissa. En ymmärrä, mikä siellä haisee, kun ei se missään muualla haistele! Voi olla sijaiskäyttäytymistä tai sitten vaan oikeasti sen nenä on niin tarkka. No, nytpä en sitten enää ilmoita sitä sinne halliin kisaamaan. Kunpa Jasu saisi nyt nopeasti nollat kasaan, niin voisin keskittyä kevätpuolella sitten enemmän Janeen. Tiedän, että Jane pystyisi koviin aikoihin, kunhan sen pääkopan saisi vaan kulkemaan hommassa mukana. Hitsi vie.

Muutama rata, joita on tullut tallenneltua..








Ja tässä vielä muutama kuva Janesta ja Jasusta Lohjan kisoista:

tiistai 16. lokakuuta 2012

Milalle nollavoitto ekoista agikisoista!

Milan (Yonster's Monster Magic) ja ohjaajansa Lindan yhteinen agilityura alkoi lauantaina Kotkassa varsin mallikkaasti. Heti ensimmäiseltä kisaradalta tuli nollavoitto! Aikavirhe -4,71 (etenemä 3,49), 0 ja LUVA :) Ei tämä kasvattajalle ihan yllätyksenä tullut, sen verran hienoa on parin meno ollut. Radan jälkeen Mila oli selvästi väsynyt uudesta kokemuksesta, se taisi pistää puhtinsa ensimmäiseen pinkaisuun. Tokalla radalla tuli sitten kieltoja ja keppivirhe. Mutta nyt ollaan uutta kokemusta rikkaampia ja kokemuksen myötä varmasti suoritukset paranee vielä.

Paljon onnea taitavalle parille!