keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Läträämistä jos jonkinmoisessa seurassa

Noniin, nyt korkataan meidän uuden uutukainen blogi! Tänne olisi siis tarkoitus kirjoitella tästä lähtien meidän poppoon kuulumiset. Kotisivujen kuulumisosio siis jääköön unholaan (pitää vielä muokkailla etusivu uusiksi). Tässä blogihommassa on se parempi puoli, että kuvia voi lisäillä mielin määrin ja tekstit on helpommin kaivettavissa arkistoista. Nyt mulla on uusi kännykkä, jossa on vähän parempi kamera, joten kännykuvistakin saatte kärsiä jonkin verran. Hähää.

Sateinen retki Hyyppäälle

Tässä viimeisen viikon aikana ollaan läträtty monenlaisissa lammikoissa ja vettäkin on välillä tullut taivaan täydeltä. Lauantaina käytiin Hyyppään vuorella oikein kunnon russeliporukalla. Mukana olivat: Anna & Vieno, Heini, Vesa & Siiri, Johanna, Iltsi & Onni ja meidän porukka, eli minä, Jere, Jasu & Jane. Satoi melkein koko ajan ja lopulta kun päästiin kodalle, siellä ei ollutkaan puita! No, ihan kiva reissu oli silti ja mustikoita oli metsä pullollaan :D Tässä vähän kuvasatoa reissusta:


Polun varrelta


Maisemat oli aika sumuiset


Pojat (=Onni ja Jasu)


Jasu ja mustikat


Janekin maistoi mustikkaa


Koko porukka (paitsi Jere)


Kakarat Ilona ja Siiri

Jasun kuntoutuksesta

Jasu kuntoutuu pikku hiljaa agilityvammastaan. Nyt ollaan uitu joka päivä ja muutenkin tehty kuntoutusohjelman mukaisia harjoituksia. Jasuhan tykkää kamalasti uimisesta, mutta nyt olen uittanut sitä rauhallisemmin pelastusliivit päällä. Kävelen itse vedessä, niin Jasu seuraa minua ja ui ympyrää. Mikäs sen mukavampaa kuntoutumista, vaikka pelastusliivit onkin vähän inhottavat. Mutta vedessä ne ei tunnu paljon haittaavan ;) Ollaan myös harjoiteltu heinikossa kävelyä ja ylämäkikävelyä. Hyvä heinikkoinen mäki löytyy meidän takapihalta. Sippulanniemen pururata on myös kivan vaihteleva, siellä ollaan menty ihan kevyttä hihnalenkkeilyä. Jasun pitäisi oppia liikuttamaan siis kunnolla jalkojaan. Siksi pyrin järjestämään sille kevyttä liikuntaa, missä raajat tekee työtä, eikä voi kulkea jalat tönkköinä.


Rantavahdit


Jasu uimasilla


Jane vähän protestoi, kun uimalelu ei lähtenyt mukaan (ihan tarkoituksella)

Lenkki Ilonan, Onnin ja Lunan kanssa

Tänään käytiin lenkillä Ladunmajan poluilla. Mukana oli taas Johanna, Iltsi & Onni ja vierailevana tähtenä sekarotuinen Luna-pentu omistajansa Saijan kanssa. Lunassa on bordercollieta, beaglea ja mäyräkoiraa. Aika hauskan näköinen tapaus ja tosi reipas kaveri :) Hyvin se tuli toimeen russeliporukassa, varmaan luulee kohta olevansa russeli itsekin ;) Luna tulee varmaan mukaan retkillemme varmasti vielä useaan otteeseen.


Ja taas uitiin..


Ainut suht onnistunut kuva, missä Lunakin esiintyy. Oli sen verran nopea tapaus meinaa ;)

1 kommentti:

  1. Kivaa, että teilläkin on blogi. Kotisivuja ollaan käyty tosi usein ihastelemassa ne vaan on hienoimmat russelisivut, mitä tiedän!

    VastaaPoista