Viikko sitten Jane pääsi aloittamaan ihan kunnolla rauniohommat, kun otin senkin treeneihin mukaan. Tutustuttiin maalimiehiin vähän "sattumalta", nimittäin käveltiin vain kasoilla ja ihan "vahingossa" löydettiin pari maalimiestä siinä matkalla. Siis ihan suunniteltu juttu, eikä mitään sattumaa oikeasti. Viimeisen se tuntui jo selvästi vähän haistavan, kun oikein juoksi häntä viuhuen moikkaamaan :) Otettiin Janelle käyttöön lelupalkka, koska uskon sen olevan sille se maailman paras juttu.
En vaan tiedä repeytyikö Janen kannuskynsi raunioilla vai metsälenkillä. Semmoinen ikävä vaiva nyt nimittäin tuli heti pentujen jäljiltä. Kynsi on suorastaan kuoriutunut kuin sipuli ja alkaa vuotaa verta tosi helposti. Kävin sitä eilen näyttämässä eläinlääkärillekin ja saatiin siihen parin viikon antibioottikuuri, vaikka ei se tulehtuneelta vaikuta. Jos se tulehtuu, niin sitten pitää varmaan leikata koko kannus irti. Täytyy nyt vaan olla tarkkana, ettei se pääsisi uudelleen repeytymään. Onneksi Jane antaa teipin olla, ettei tarvitse tötteröä pistää päähän. Eli ikävä kyllä agility on nyt vähän aikaa meillä kiellettyjen lajien listalla. Mutta raunioilla käytiin maanantaina kynsi teipattuna.
Kouluttajalla taisi vähän mennä mun koirat sekaisin, kun teki Janelle vähän turhan vaikeat piilot. Janen kanssa kun on tokoiltu niin paljon, että se mielellään pyörii mun jaloissa. Seuraavalla kerralla pitää tehdä sille "haamuja", että lähtisi innokkaammin irtoamaan maalimiesten luo. Kyllä se ihan selvästi maanantaina innokkaasti etsi, mutta tuli aina kertomaan mulle, että "tuu nyt mun kanssa kattomaan, kun tuolla on joku tyyppi piilossa" ;) Jasun etsinnät sujuu edelleen ihan super hienosti. Nyt vaan ollaan tehty umpipiiloja niin monta kertaa, ettei se meinannut enää muistaa ollenkaan, että piilon sisäänkin voi yrittää mennä :D
tiistai 19. lokakuuta 2010
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Eetulle kaksi Eestin sertiä!
Eetu (Achanthus Wild Bill) Janen ekasta pentueesta oli viikonloppuna taas ulkomaanmatkalla. Tällä kertaa Virossa, missä ohjelmassa oli kaksi näyttelyä. Molempina päivinä Eetu oli PU2 ja sai myös kaksi sertiä! Voi miten hienoa! Paljon onnea Jonna-kaimalle ja komealle Eetulle! Eestin muotovalion arvo on enää sitten yhdestä sertistä kiinni :) ..ja käsittääkseni myös käyttötuloksesta? Asiantuntijat varmaan tietää paremmin, miten säännöt nykyään menee. Mä kun en oikein ole ekspertti noissa näyttelyhommissa. Mutta onneksi Eetu tuntuu olevan :D
lauantai 16. lokakuuta 2010
Sinne lähti viimeinenkin

Ah, ihana hiljaisuus! Sinne lähti nimittäin Tirpsu-tyttönenkin. Tai saa nyt nähdä, mikä sen oikeaksi nimeksi tulee. Tirppa muutti Lindan, Samin ja heidän 1-vuotiaan Jade-tyttönsä luo Haminaan. Heillä asustelee myös pentujen isän Japin velipuoli Onni (Kinapak Tin Gulara). Tirppa jäi mulle sijoitukseen, eli sillä olisi tarkoitus teettää pennut joskus muutaman vuoden päästä, mikäli tyttö kehittyy jalostuskelpoiseksi. Tirpsusta olisi tarkoitus tehdä myös agilitykoira. Onnin kanssa Linda onkin aloittanut kisauran jo oikein kivasti. Tirppa aikoo varmaan tuoda ihanat "sulosointunsa" perheen elämään :D Toivottavasti se osaisi pistää Onnin ojennukseen sopivan jämäkästi ja narttumaisesti. Ainakin taustalta löytyy sen verran täpäköitä narttuja, että uskon Tirpsunkin osaavan näyttää miehille kaapin paikan.
Tirpsu on kyllä semmoinen pieni hassun näköinen otus, jonka kehittymistä seuraan mielenkiinnolla. Tällä hetkellä siinä tuntuu kyllä olevan kaikki, mitä tämän yhdistelmän toivoin jättävänkin. Tirpsulla on vahva ja ilmeikäs pää, mutta se on muuten (ainakin toistaiseksi) pieni ja lyhytjalkainen. Luonteeltaan se on hyvin "janemainen", toiminnallinen ja kontaktinhaluinen. Ei ehkä mikään helppo tapaus, mutta potentiaalia löytyy varmasti harrastuspuolelle oikein mukavasti :) Jos Tirpsusta tulisi minulle nyt se pieni lyhytjalkainen Jane, mistä olen haaveillut. Aika näyttää.

Viimeisenä iltana nypin kaikki kamalat karvat pois ja näin kaunis tyttö sieltä alta paljastui!
perjantai 15. lokakuuta 2010
Jali ja Jermu
Tänään lähti loput pojat. Ei ole oikeastaan yhtään haikeaa, kun on niin ihania koteja pentusilla.
Jali

Jutsun nimeksi tuli Jali. Mutta kyllä meidän ninjapentua kuulemma vielä saatetaan välillä Jutsuksikin kutsua :D Jali muutti Hollolaan Tiian luo ja jäi osittain mun omistukseen. Jaliin on myös ostanut jalostusoikeuden yksi kolmas osapuoli, joten siitä tuli meille semmoinen pieni "projektikoira". Toivottavasti siitä siis kasvaisi jalostuskelpoinen yksilö. Jalin "emännän" Tiian äiti Marja on meidän Jasun kasvattaja. Hänen luonaan asustelee Jasun emä Tytti ja Jasun siskopuoli Jippu, joten leikkikavereita Jalilla kyllä riittää. Jos "akat" vaan tuommoisen riiviön kanssa jaksaa leikkiä ;)
Jali pääsee varmaan harrastelemaan jotain kivaa Tiian kanssa. Kenties agilityä tai keinoluolailua. Katsotaan nyt, mikä harrastus vie mennessään. Hevostalleilla Jali pääsee ainakin pyörimään paljon. Varmasti siitä tulee semmoinen Tiian oma rakas kainaloinen.
Jermu

Jermun nimeksi jäi Jermu. Mikäpä sitä sopisikaan paremmin Jaska-nimisen russelin kaverin nimeksi :D Jermu muutti Seinäjoelle asti Tiinan ja Tonin perheeseen. Heillä asustelee jo siis russeliuros Jaska. Saapa nähdä miten kemiat menee kaveruksilla yksiin. Uskon kyllä, ja niin pentutestikin osoitti, että Jermu on näistä parhaiten toisen uroksen kaveriksi sopiva. Kyllä se oma lauma vaan jotenkin aina muotoutuu.
Jermusta olisi tarkoitus tehdä harrastuskoira. Tiinalla on jo paljon suunnitelmia Jermun varalle: tokoa, agilityä, viehejuoksua, raunioita.. Saapa nähdä mistä tuleekaan vielä se ykkösharrastus! Ihana päästä seurailemaan Jermun edistymistä :)
Tiina ilmoitti minulle jo varmaan ensimmäiset pentujen kuvat nähdessään, että he haluavat Jermun. Kovin tyytyväisiltä vaikuttivat, kun äsken saivat viedä sen mukanaan :D
Jali

Jutsun nimeksi tuli Jali. Mutta kyllä meidän ninjapentua kuulemma vielä saatetaan välillä Jutsuksikin kutsua :D Jali muutti Hollolaan Tiian luo ja jäi osittain mun omistukseen. Jaliin on myös ostanut jalostusoikeuden yksi kolmas osapuoli, joten siitä tuli meille semmoinen pieni "projektikoira". Toivottavasti siitä siis kasvaisi jalostuskelpoinen yksilö. Jalin "emännän" Tiian äiti Marja on meidän Jasun kasvattaja. Hänen luonaan asustelee Jasun emä Tytti ja Jasun siskopuoli Jippu, joten leikkikavereita Jalilla kyllä riittää. Jos "akat" vaan tuommoisen riiviön kanssa jaksaa leikkiä ;)
Jali pääsee varmaan harrastelemaan jotain kivaa Tiian kanssa. Kenties agilityä tai keinoluolailua. Katsotaan nyt, mikä harrastus vie mennessään. Hevostalleilla Jali pääsee ainakin pyörimään paljon. Varmasti siitä tulee semmoinen Tiian oma rakas kainaloinen.
Jermu

Jermun nimeksi jäi Jermu. Mikäpä sitä sopisikaan paremmin Jaska-nimisen russelin kaverin nimeksi :D Jermu muutti Seinäjoelle asti Tiinan ja Tonin perheeseen. Heillä asustelee jo siis russeliuros Jaska. Saapa nähdä miten kemiat menee kaveruksilla yksiin. Uskon kyllä, ja niin pentutestikin osoitti, että Jermu on näistä parhaiten toisen uroksen kaveriksi sopiva. Kyllä se oma lauma vaan jotenkin aina muotoutuu.
Jermusta olisi tarkoitus tehdä harrastuskoira. Tiinalla on jo paljon suunnitelmia Jermun varalle: tokoa, agilityä, viehejuoksua, raunioita.. Saapa nähdä mistä tuleekaan vielä se ykkösharrastus! Ihana päästä seurailemaan Jermun edistymistä :)
Tiina ilmoitti minulle jo varmaan ensimmäiset pentujen kuvat nähdessään, että he haluavat Jermun. Kovin tyytyväisiltä vaikuttivat, kun äsken saivat viedä sen mukanaan :D
torstai 14. lokakuuta 2010
Mad-Max

Sinne se nyt meni. Venkulapentu. Ensimmäinen on nyt siis lentänyt pois pesästä. Venkusta tuli nimeltään Max. Mad-Max -elokuvan mukaan. Kun onhan se Monster Madness :D Aika osuva nimi minusta Venkulle.
Max muutti Kouvolaan Leean ja Matin luokse. He ovat molemmat poliiseja, joten varmasti kuria ja järjestystä ainakin pyritään perheessä noudattamaan ;) Maxista tulee lähinnä lenkkikaveri ja perhekoira. Isäntä kyllä harrastaa metsästystä. Ehkäpä Max pääsee vielä kokeilemaan MEJÄä tai pääsee metsästysretkille mukaan. Oikein ihana ja rakastava koti, jonne koiraa on jo kauan odotettu. Olen tosi iloinen, vaikka toisaalta olo on vähän haikea ja talo tuntuu heti jo paljon tyhjemmältä.
Kaikkea hyvää pikku-Maxille uuteen kotiin! Kuullaan varmasti paljon kuulumisia ja nähdään taas! :)
Seisomakuvat 8 viikkoisista
maanantai 11. lokakuuta 2010
Pentutestausta viikonloppureissun lomassa

Jermua kiinnosti kovasti Onnin touhut
Vietettiin viimeistä yhteistä viikonloppua pentusten kanssa Muuramessa vanhempieni luona. Siellä päästiin harjoittelemaan paljon sisäsiistinä olemista ja tapasivatpa pennelit vähän muitakin koirakavereita. Lauantaina moikkaamaan tulivat siskopuoli-Ilona, Onni ja Aikku ihmisineen. Kaikki russelit huolehtivaista äitiä lukuunottamatta temmelsivät pihamaalla ja pentuset tietty olivat tohinassa mukana. Aikuisia koiria ei oikein vaan piikkihampaiset riiviöt kiinnostaneet. Iltsi olisi varmaan leikkinyt, mutta se oli jotenkin ihan surkeana juoksujensa takia. Pentusten ihailun jälkeen käytiin vielä lenkillä Riihivuoressa koko jengin kanssa. Janekin pääsi nyt mukaan ja osasi olla oikein nätisti. Kyllä oli upea ruska ja mahtavat maisemat!

Ihailijoita riitti taas

Jasu tuli pilaamaan Ilonan hienon seisomakuvan ;)
Pennelit oli kyllä hurjan virkeinä koko lauantaipäivän, mutta kyllä se uni lopulta tuli. Muuramessa ne saivat asustella keittiössä. Jasukin pääsi siihen tilaan ja siitäkös Jane ei ollut oikein mielissään. Yhden kerran se joutui rähinöimään, että Jasu tajusi pysyä poissa keittiöstä. Jane-masokisti välillä vielä jaksaa imettääkin pentusia. Korvahygieniasta se ainakin pitää hyvän huolen vielä :D

Sunnuntaina Heinosen Hanna tuli tekemään pentutestin. Se oli kyllä älyttömän mielenkiintoista! Oli kiva saada kuulla vähän asiantuntijan arvioita pentujen luonteista ja myös ulkonäöstä. Hanna kasvattaa itse "working russeleita". Aika paljon tuli esille semmoisia asioita, mitä olin itsekin huomannut, mutta toki myös ihan uusiakin juttuja. Jotenkin testitilanteessa jotkut reaktiot vaikuttivat yllättäviltä, mutta kuitenkin lopulliset tulokset oli suurimmaksi osaksi sellaisia kuin olin arvellutkin. Onhan se tietysti hyvin erilainen tilanne pennulle toimia, kun joutuu olemaan erillään muista sisaruksista.
Kaikki pennut saivat hyvin "russelimaiset" pisteet. Kaikki olivat rohkeita ja ystävällisiä ihmistä kohtaan. Kukaan ei osoittanut yhtään arkuutta. Pennut lähtivät kaikki innokkasti "saaliin" perään ja osasivat toimia sen kiinni saadessaan. Kaikilla muilla, paitsi Jermulla, taisteleminen vaan vielä oli vähän harjoitusvaiheessa. Sitä pitää opetella vahvistamaan oikealla tavalla. Jermu (Yonster's Monster Mascot) on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin isänsä. Se on semmoinen rento itsevarma tyyppi, joka ei turhaan hötkyile. Jermu tulee varmasti olemaan sellainen, joka ei pienestä hermostu, mutta jos se hermostuu, niin siitä on sitten leikki kaukana. Oikein mukava ja monipuolisiin harrastuksiin soveltuva pentu. Nyt olen vakuuttunut, että se on vielä menossa ihan juuri oikeaan kotiin :)
Jutsu ja Venkula-Venkku saattavat olla vähän Jermua hankalampia tapauksia, mutta ei missään nimessä mahdottomia. Jutsu (Yonster's Monster Master) oli selvästi porukan itsenäisin ja tutki mieluummin ympäristöä, kuin jäi testaajan siliteltäväksi. Tämä oli ehkä minulle isoin yllätys testissä. Mutta hyvin ihmisystävällinen Jutsukin oli, tuli kyllä mielellään tervehtimään. Jutsun kanssa vaan pitää vahvistaa luoksetuloa ja opettaa se siihen, että ihmisen kanssa on mukava tehdä hommia.
Venkula (Yonster's Monster Madness) oli kyllä venkula, niin kuin testikin osoitti :D Hanna sanoi, että se on näistä dominoivin pentu. Suorastaan röyhkeä, joka tunkee syliin ja pian kiipeilee jo olkapäillä asti. Venkun kanssa tuleekin sitten harjoitella sitä, että ihminen määrää miten toimitaan. Sille pitää asettaa vaan selkeät rajat ja opettaa myös, että toimimalla oikein saa tilanteista hyödyn.
Pikku-Tirpasta (Yonster's Monster Magic) löytyi hyvin samanlaisia piirteitä kuin Janesta. Se oli kyllä pentusista varauksellisin. Tutki ensin paikat ja sitten tuli vasta tervehtimään testaajaa. Mutta tervehti kyllä oikein innolla ja viihtyi ihmisen seurassa. Tirpassa oli vähän myös drama-queen -elkeitä :D Kun varpaasta puristettiin, rimpuilu alkoi melkein heti, kun varpaasta puristaminen vaan ei ollut kivaa. Tirpsukan kanssa haasteena tuleekin varmasti olemaan se, ettei sen pidä antaa saada tahtoaan läpi sillä, että se kiljuu tai huutaa ja rimpuilee. Sitähän se on pienestä asti yrittänyt joka päivä aitauksesta uloskin päästäkseen. Sitä ollaankin nyt ahkerasti harjoiteltu, että pois ei pääse muuta kuin odottamalla nätisti istumassa. Joka aamu Tirppa pääsee viimeisenä pois, mutta kyllä se selvästi koko ajan oppii asiaa.
Laitan jossain vaiheessa kaikki testitulokset kotisivuille, kuhan saan tehtyä pentusille sinne omat sivut. Täältä löytyy taas kaikki kuvat Muuramen reissulta.

Heippa hei! Sanoo kaikki Tirpsukka-Tyypit ja niiden äippä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




