lauantai 3. syyskuuta 2011

Agilityä, vihdoin!



Tällä viikolla päästiin aloittamaan pitkän tauon jälkeen taas agilityn treenaaminen. Tavoitteena olisi tässä päästä taas kisavireeseen ja saada ainakin Janen kanssa tulokset kasaan ensi kesän SM-kisoihin. Haaveilen myös, että kisaisin ainakin jokusen hyppyradan myös Jasun kanssa. Jere on ystävällisesti lupautunut meidän "personal traineriksi", kun jaksoin aika aktiivisesti kulkea kesän mukana hänen maastopyöräkisoissaan ;) Viime tiistaina oli koko kesän odotetut ekat kunnon treenit. Ne meni kyllä aika lailla penkin alle, kun alkoi tietysti sataa ja valeraskaana oleva Jane ei sen takia oikein kulkenut. Mietin sitten kovasti, että viitsinkö ilmoittaa sitä ollenkaan torstain epiksiin. Kuitenkin ajattelin, että aina vaan parempi keksiä sille jotain kivaa tekemistä, kun kotona se vaan vinkuu, tärisee ja kaivaa pesää. Meni sitten kisa ihan miten tahansa.

Mutta yllätyksekseni kisapaikalla Janesta kuoriutui melkeinpä se normaali Jane ja saatiin pari oikein hyvää harjoitusrataa aikaiseksi :) Itsekin jaksoin juosta yllättävän hyvin, eikä kropassa tuntunut kipuja, vaikka synnytyksestä oli vaan kolme viikkoa. Hirveästi en kuitenkaan viitsinyt revitellä, joten se ehkä näkyi vähän meidän ajoissa, mutta oikein tyytyväinen olen kyllä suorituksiin :) Eka rata oli ehkä kokonaisuutena parempi, vaikka tehtiin kielto heti radan alussa. Sinänsä harmi tuo kielto, kun Jane lähti kerrankin oikein haukkuen matkaan. Kontaktit kyllä oli aika hitaat, kun taisin sanoa taas Janelle "odota" liian aikaisin. Seuraavalla (joka oli uusintarata edellisestä) radalla sitten päätin olla sanomatta mitään. Vähän se himmaili kuitenkin lopussa, joten taisi valeraskaushautomiset tulla taas mieleen. Nolla saatiin kuitenkin väännettyä. Kokonaisuutena olen ratoihin oikein tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa syksyn koitoksiin :) ..ja toivotaan, että tuo valeraskaus hellittäisi. Ei hirveästi auta kyllä asiaa, kun kotona on tuommoinen pieni tuhiseva vauva, jota Jane yrittää myös imettää..

Video torstain radoista:

1 kommentti:

  1. Teidän meno on kivannäköistä :) Ei kyllä uskoisi, että oot vasta synnyttänyt :)

    VastaaPoista