tiistai 28. helmikuuta 2012

Pohjanoteeraus ja syiden löytyminen

Taas kisailtiin viikonloppuna. Tällä kertaa Ojangossa, ihan meidän lähellä. Molemmat koirat kisasi kaksi rataa. Jasun kanssa homma on koko ajan ihan pienestä kiinni. Tosin ekalla radalla tuli tehtyä useampikin hylky, mutta meno oli kuitenkin niin vauhdikasta, etten meinannut perässä pysyä :D Tokalla radalla Jasu sitten varasti lähdössä. Vuoroani odotellessa muistinkin yhtäkkiä, että eihän Jasua voinut jättääkään lähtöön, niin että pääsisin tekemään suoraan pakkovalssia. Olisi pitänyt tehdä toisenlainen suunnitelma. No, niinhän siinä sitten kävi, ettei Jasun hermo kestänyt ja se otti varaslähdön. Hylkyhän siitä sitten tuli heti. Muuten kyllä ihan puhdas rata ja aikakin olisi varmaan riittänyt.. Että eikun uutta yritystä vaan taas ensi viikonloppuna.

Tässä Jasun sunnutain radat:


Mutta Janen meno sen sijaan oli ihan kaoottista suorastaan. Tokalla radalla saatiin sentään tulos, mutta ihan järkyttävästi meni yliajan puolelle. Jane liikkui nyt suorastaan madellen. Enää en voinut pelkästään valeraskautta syyttää, joten päätin heti varata sille ajan fyssarille. Saatiinkin aika heti, joten tänään käytin molemmat koirat hoidettavina. Niin kuin olen jonkin aikaa jo uumoillutkin, Jane oli todellakin jumissa. Sen selkä oli laajalta alueelta pelkkää jumia ja vinouttakin löytyi. Voi minua, kun en ole sitä aiemmin saanut vietyä hoitoon.. Ei ihme, että sen vauhti on agissa vaan koko ajan hidastunut. Nyt hoidellaan selkä siis kuntoon ja varmaan steriloinkin Janen pian, joten kesäkisoissa ollaan sitten ihan kuin uusi pari :D

Jotain positiivistakin fyssarikäynnissä oli. Jasun selkä oli lähes kunnossa! Eipä siis ihme, että sillä sitä vauhtia nyt löytyykin :) Olihan siellä tietysti jumiakin vähän ja etupää oli jäykkä, mutta entisenlaista kamalaa vinoutta ei ollut havaittavissa. On se nyt ihan silminnähden liikkunutkin paremmin. Vähäinen treeni on siis auttanut. Jasun jumit saatiin ihan yhdellä hoitokerralla kuntoon. Voi miten hienoa! Sen kanssa voidaan siis jatkaa nyt kevyttä treenailua ja kisaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti