torstai 21. helmikuuta 2013

Janen kanssa kisailua

Päätin nyt helmikuussa kokeilla parit kisat Janen kanssa, että miten homma lähtisi toimimaan. Treeneissä on kyllä ollut ihan mukavaa menoa paikoin. Tuntuu, että se on reipastunut kovasti viime aikoina (ihmeellistä miten kauan steriloinnista palautuminen henkisesti on kestänyt!). Molemmat kisat oli meidän omassa hallissa. Ajattelin aloittaa tutusta paikasta, ettei tulisi mitään haisteluylläreitä niin kuin Hyvinkäällä. Ekat kisat oli BATin kisat kuun alussa. Janella ei ollut kovinkaan intoa radalle. Lelu kun meni taskuun, niin into hävisi. Jane alkoi lähdössä rapsuttelemaan korviaan, joten taas oli sijaistoimintoja nähtävissä. Ekalta radalta kuitenkin nolla, mutta lopussa Jane lipsahti ison kurvin, joka vei sitten yliajan puolelle. Mutta hitaastihan tuo meni, koska kyllä Janen ihanneaikaan pitäisi fysiikkansa puolesta päästä. Toinen rata meni sitten hylyksi.

Seuraavat kisat olivatkin sitten meidän seuran omat. Jane oli mielestäni jo reippaampi ja lähti innokkaammin radalle. Edelleen kyllä vauhtia saisi olla enemmän. Ekalta radalta harmillisesti vitonen, muut meni sitten hylyiksi. Mutta ihan positiivista menoa kuitenkin. Nyt kun pääsin ratoja videolta analysoimaan, niin huomaan, että meidän suurimmat ongelmat ovat huitovat kädet ja rytmitys. Käteni selvästi hidastavat Janenkin menoa. Pitäisi olla luottavaisempi siihen, että se kyllä osaa, eikä pitää sitä niin tiukasti hanskassa koko ajan! Ehkä kun saamme nämä asiat kuntoon, niin tuloksiakin alkaa tulla. Pitää nyt vaan ottaa rennosti ja jatkaa kisailua :)

Tässä pari videota radoista:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti