Käytiin Jasun kanssa eilen Kotkassa pyörähtämässä. Varmaan eka kerta, kun lähdin pidemmälle kisareissulle ihan yksikseni. Mutta oli ihan antoisaa, ehti ainakin tehdä kaikki asiat niin kuin halusi, eikä mennyt aikaa ylimääräiseen töhöttämiseen. Tuomarina oli Pertti Siimes. Radat oli aika haastavia, mutta ihan hienosti me ne selvitettiin :) Keskiviikkona oltiin treenattu "layerointia" kepeiltä putkeen, niin että kouluttaja palkkasi Jasua. Se taisi olla virhe, kun ekalla radalla Jasu muisteli ihan selvästi sitä treeniä ja bongasi tuomarin heti lähdössä. Rata menikin sitten niissä tunnelmissa, että yritin koko ajan saada Jasun haltuun. Sain kuitenkin taisteltua (mitä Jasu taas ei yhtään tehnyt!). Vähän pidempien kiemuroiden ja parin epäonnistuneen haltuunoton kautta päästiin ihan kunnialla kuitenkin maaliin asti. Virheet pujottelun sisäämenossa ja keinulla. En saanut taaskaan Jasua ennen keppejä haltuun ja se ohitti linjan. Keinulla en kertonut ajoissa, että ollaan keinulla ja Jasu jämähti keskikohtaan. Sitten se hiippaili alas ja hyppäsi kontaktin. Oma moka. Mutta muuten kyllä olen omaan suoritukseen ihan tyytyväinen, Jasu sikaili.
Hyppyradalle sain ihan hyvin itseni kasattua ja lähdettiin oikein terrieriraivolla matkaan. Jasu kuunteli nyt ja päästiin puhtaalla radalla maaliin, hienoa! Lopussa vaan oli aikamoinen aitakieputus ja meninpä sitten tekemään yhden ylimääräisen valssin sinne. Vähän aikaa olin hukassa, että missäs se seuraava este on, mutta Jasu onneksi suunnisti oikeaan suuntaan. Siitä ei virhettä, mutta aikaa meni varmaan muutama sekunti. Vähän jo kerkesin tuulettaa, että oltaisiin saatu ensimmäinen puhdas nolla 3-luokasta, mutta ei.. Taas melkein 4 sekkaa yliaikaa! Ihanneaika oli kyllä tosi tiukka, 36 sekkaa, ja meidän aika kerrankin alle 40 sekkaa. Että täytyy kyllä olla ihan tyytyväinen.
Nyt Jasu on tehnyt nollatuloksen (tosin yliajallisen) melkein kaikissa kisoissa, missä ollaan kevään ja kesän aikana käyty. Muutenkin kaveri on kestänyt treenausta ja ollut ainakin viime aikoina ihan innostunutkin taas agilitystä. Lihaskunto tuntuu nyt palanneen entiselleen ja vauhtia alkaa löytymään taas entiseen malliin. Olen ihan ylpeä Jasusta <3 Ehkä me vielä jatketaan yrittämistä, vaikka Jasu on kyllä tosi haastava ohjattava. Se on ihan uskomaton bongailemaan asioita radalta ja radan reunalta. Kaveri kun yrittää keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa, joka on putkiaivolle tietysti aika haastavaa ;) Voi Jasua.
Tässä vielä illan tulossaldo:
A-agilityrata:
aikavirhe 5,76, ratavirhe 10, etenemä 3,15 m/s, tulos 15,76, sijoitus 16.
B-hyppyrata:
aikavirhe 3,92, ratavirhe 0, etenemä 3,33 m/s, tulos 3,92, sijoitus 11.
torstai 5. elokuuta 2010
Mahaa..
On tuo Jane kyllä jo paisunut aikamoisiin mittoihin. Edellisen pentueen lukemiin olen vähän verrannut painoa ja vyötärön ympäryksen kehitystä. Maha on paisunut nyt nopeammin, mutta ei kyllä suuria eroja ole vielä ainakaan havaittavissa. Tässä vähän vertailutuloksia:
- 25.7. 2010 (35vrk) paino 7,7kg, vatsan ympärys 42cm
- 30.12.2009 (35vrk) paino 6,9 kg, vatsan ympärys 38 cm
- 5.6.2010 (46vrk) paino 8,1kg, vatsan ympärys 48cm
- 12.1.2009 (48 vrk) paino 7,5 kg, vatsan ympärys 50 cm
Pitää muistaa mitata lauantaina uudestaan, niin saan nuo 48 vuorokauden lukemat.
Paino on nyt ainakin suurempi, mutta Jane onkin nyt hieman tukevassa kunnossa. Toivonkin, ettei se laihtuisi niin langanlaihaksi kuin viime imetyksen aikana. Mutta aika normiannoksia se vielä syö. Tai yhden extra-annoksen saa kyllä iltapäivällä. Ja ruokahalua tuntuu nyt löytyvänkin. Jane tulee varmasti iltapäivällä ilmoittamaan, että milloin on ruoka-aika ;)
Tässä muutama kuva eiliseltä:

Meillä on vähän tuo trimmaaminen nyt jäänyt ;)

Vessassa on kivan viileä lattia

Vielä jaksaa vähän söpöilläkin

perjantai 30. heinäkuuta 2010
Kehnot uimapaikat
Eniten ehkä kaipaan Keski-Suomesta sitä, että siellä on järvi aina lähellä. Täällä on tosi vaikea löytää koirille kunnollista uimapaikkaa. No, hiekkamontuilla on kyllä aivan loistava paikka, mutta yllättäen se suorastaan kuhisee toisia koiria. Menen ennemmin jonnekin, missä ei tarvitse pelätä, että joku iso räyhä käy päälle.
Yksi uimapaikka löytyy ihan tästä läheltä Korson läpi menevän joen varresta. Se on aika surkea, mutta kyllähän siinä kastautuu. Tosin vesi ei kyllä todellakaan ole kovin puhdasta. Sillan alla pystyy kuitenkin pikkukoira vähän pulahtamaan. Yksi iltapäivä siinä oli todella kuvauksellinen valo. Pitihän Jasu laittaa kivien päälle poseeraamaan. Kännykällä ei vaan saa kovin kummoista kuvaa. Silta muuten haisee ihan tervalta.

Martan ja Väinön kanssa käytiin sitten eilen tsekkaamassa toinen uimapaikka. Mutta se olikin suojärvi, joten rannat oli aikamoista levävelliä. Lammen reunoille pieni koira jäi melkein jumiin ja turkki ei todellakaan puhdistunut, päinvastoin ;) Mutta löytyihän sieltä lopulta vähän jyrkempireunainenkin kohta, missä tuo kamala sonta irtosi turkista. Piti vaan vähän patistaa, että sai kaverit siitä kohtaa järveen. Jasulla kun on onneksi sen verran järkeä päässä, että se ei ihan mistä vaan mene uimaan.

Siitä omasta pihasta ja vesialtaasta haaveillessa!

maanantai 26. heinäkuuta 2010
Videokooste Janesta
Minulla on ollut pitkään tekeillä Janen hauskoista videoista videokooste. Nyt sain sen lopulta valmiiksi. Mikäpä sen mukavampaa kuin katsella Janen vauhdikasta menoa videolta, kun sen meno alkaa nyt olla raskauden + kuumuuden takia aika hidastunutta.
Tässä siis, saanko esitellä, meidän vauhtipakkaus Jane :D
Tässä siis, saanko esitellä, meidän vauhtipakkaus Jane :D
perjantai 23. heinäkuuta 2010
Tilannekatsausta
Kyllä tuo Jane taitaa kantavana olla. Viime viikolla se nirsoili ruokaansa oikein kunnolla. Varmaan näiden helteiden takia oli entistä huonompi olo :/ Vauhti on hidastunut myös paljon. Lenkille ei oikein tekisi mieli lähteä ollenkaan. Olen myös kuvittelevinani, että sen maha olisi kasvanut. Voi kun jännää! Vielä kuukausi pitäisi jaksaa odottaa!
Vähän pentujen isänkin kuulumisia. Japi ja Tuula osallistuivat (vai pitäisikö sanoa, että pääsivät) MM-karsintoihin. Pari sai upeasti tuloksen kaikilta viideltä (!) radalta ja kokonaissijoitus oli 26. Onnea hurjasti! Russeleita pääsi karsinnoissa finaaliin asti peräti kuusi kappaletta. Japi oli niistä viidenneksi paras kokonaistuloksissa. Voi miten hienoa! :) Täältä löytyy video Japin finaaliradasta.
Edelleen otan vastaan pentukyselyitä. Erityisesti toivoisin, että pennut pääsisivät harrastaviin ja aktiivisiin koteihin. Luovutus on siis loka-marraskuun vaihteessa.
Tässä yksi kuva koirista, joka jäi uupumaan tuosta edellisestä Norja-postauksesta.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Norjassa
Reilu viikko sitten palauduttiin kotiin Norjan reissulta. Viikon verran siellä ajeltiin asuntoautolla ristiin rastiin. Tällä kertaa suuntana oli Keski-Norjan korkeimmat vuoret, kun siellä ei olla aiemmin käyty. Ajettiin reippaasti Ruotsin läpi Tornion kautta, joten ajokilometrejä tuli aikamoinen määrä. Koirat oli ekaa kertaa reissussa mukana. Jasulla tuntuu ottavan aika ikävästi auton tärinä takapuoleen, joten se viihtyi parhaiten koko matkan minun sylissä etupenkillä. Kyllä siinä kieltämättä vähän jalat puutui, kun 6,5 kiloa pikkuruisilla tassuilla varustettu paino oli koko ajan reisillä ;) Jasu oppi bongailemaan lampaita, lehmiä, hevosia ja näkipä se pari hirveä ja peuraakin. Kaveri oli lähes koko ajan hereillä ajaessa, joten heti kun pysähdyttiin Jasu suorastaan huokaisi helpotuksesta ja kävi heti nukkumaan. Jane taas ajomatkojen ajan viihtyi parhaiten boksissa ja otti siellä päikkäreitä. Sehän taas sitten oli ihan virtaa täynnä, kun pysähdyttiin! :D
Mukava oli kyllä reissu ja hienot oli maisemat. Koiratkin pärjäsi menossa mukana vallan mainiosti. Vaikka kyllä välillä meni vähän hermo tuohon meidän raskaana olevaan Janeen, joka yritti omia koko auton itselleen ;) Jasu taas kunnostautui pysähdyspaikkojen herkkutarjonnassa. Heti, kun päästin kaverit jossain juoksentelemaan, Jasu suunnisti lähimmälle (suoraan sanoen) paskaläjälle. Siis ihmisen sellaiselle. No, eipä siitä sen enempää, mutta aika raivostuttavaa. Pitikin siis katsoa, että laskin koirat irti vain semmoisella paikalla, missä oli WC..
Tässä muutamia kuvia reissulta.

Aamulenkillä Rorös-nimisessä kaupungissa

perhepotretti

Jasu on kuin lentoon lähdössä :D

Jasu, valtamerilaivan kapteeni

Jasu ja jäälautat

Välillä oli hyvä vaihtaa kuskia ja kartturia ;)

samis asennot

Janekin halusi osallistua reitin suunnitteluun

tiistai 13. heinäkuuta 2010
Epun kesää
Janen pentu Eppu (Achanthus Macho Man) on saanut kaverin! Jo aikuinen uroskoira Tatu sai kodin Nuutisilta. Hyvin pojat tulee toimeen keskenään. Paitsi omia tavaroita tietysti pitää vahtia ;) Eppu ja Tatu nauttivat molemmat kovasti uimisesta.
Tässä muutama Sannin ottama kuva Epusta (pikkasen muokkasin kuvia). Kyllä se vaan näyttää olevan ihan älyttömän hyvärakenteinen poika :) Eikä näytä olevan kovin isokaan. Yritetään tässä saada joku aika järjestymään, että päästäisiin Eppua moikkaamaan.

Eppu ja uusi ystävänsä Tatu

Eppu ja Tatu rannalla

Uimamaisterin päristykset
Päivitin vähän kuvagalleriaakin kotisivuilla melkein ajan tasalle. Siellä on nyt kesä2010-kansiossa paljon kuvia Iltsistä MEJÄ-leiriltä. Kevät-kansiossakin on muutama "uusi" kuva.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)