maanantai 3. tammikuuta 2011

Pieni uuden vuoden vieras



Saatiin uudeksi vuodeksi anoppilaan hoitoon mitä ihastuttavin vieras. Jali tuli nimittäin meille yökylään! Olipa mukavaa nähdä sitä pitkästä aikaa. Viimeksi näin sen silloin 8-viikkoisena, kun se meiltä lähti. Nyt pentusilla on ikää noin 4,5 kuukautta. Hirmu reipas kaveri haettiin kotoaan siitä ihan anoppilan läheltä. Uudenvuoden pamahdukset ja välähdykset eivät yhtään pelottaneet, äitinsä tavoin Jali oli niistä vain lähinnä kiinnostunut. Samanlainen reippaus jatkui sisälläkin. Jalia ei koti-ikävä vaivannut yhtään ja se asettui taloksi ihan tuosta vaan. Jane tietysti ensin mulkoili ja irvisteli kakaralle eikä ryhtynyt sen leikkeihin mukaan. Mutta ulkoilun jälkeen Janekin innostui leikkiin ja sen jälkeen Jali olikin vain Janen omaisuutta. Yksi tappelu tuli meidän omien koirien kanssa, kun Jane pisti Jasun ojennukseen. Eihän Jasu olisi saanut leikkiä pennun kanssa ;) Jane on kyllä aikamoinen poliisi.

Siispä Jane piti välillä pistää eri huoneeseen, että Jasukin sai leikkiä Jalin kanssa. Poikien leikit olivatkin aika äänekkäitä. Jasu omi itselleen kaikki luut ja Jali haukkui vieressä, koska se olisi halunnut ne itselleen. Yläkerta saatiin hiljaiseksi, kun Jane päästettiin paikalle. Sitten pojat olivat ihan nätisti ;) Lopulta illalla Jali simahti ja nukkuikin sitten välillä meidän ja välillä äitinsä vieressä ihan aamu kymmeneen asti.

Jalissa on selvästi molempia vanhempiaan, niin ulkonäössä kuin luonteessakin. Janelta se on selvästi perinyt rakkauden ihmisiin. Koko ajan Jali halusi olla ihmisten kanssa ja änkesi syliin kun vain tilaisuus koitti. Isältään se on taas perinyt kivasti tasapainoisuutta. Jali tuntuu kyllä tulevan kaikkien kanssa toimeen, eikä turkaan hötkyile. Mutta puolustautuu kyllä tarpeen tullen, vaikka äidin edessä esittikin tooosi kilttiä poikaa :D Kovasti se näyttää äidiltään, mutta on sillä Japinkin ilmettä ja rakennetta. Namit sitä kiinnosti kovasti ja ulkona se kuunteli lintujen ääniä ja katseli maailmaa. Aivan ihastuttava poika!

Pitihän Jali tietysti mitata, kun tilaisuus siihen tarjoutui. Korkeutta 4,5kk ikäisellä kaverilla ei ole vasta kuin 25 senttiä, joten jotenkin en jaksa uskoa, että siitä ihan hirmuisen iso tulisi. Painoa ei mitannut, mutta oikein sopusuhtainen Jali kyllä oli. Tietysti vielä kovin pentumainen ja hoikka, mutta siinä on kyllä hyvin varaa vahvistua :) Vähän trimmailinkin sitä kuvauksellisempaan kuntoon, mutta pitää joskus jatkaa paremmalla ajalla ja välineillä. Toinen korva Jalilla nyt höröttää vähän ikävästi. Yritin sitä teippailla, mutta eihän teippi sen vauhdissa pysynyt millään :D Toivotaan, että korva siitä asettuu, kun sen vaan aina muistaa kääntää oikeaan suuntaan ja vähän hieroa sitä taitoskohtaa. Nyt pennuilla vaihtuu hampaat, joten korvien höröttäminen tuossa vaiheessa on ihan normaalia.

Tässä Jalin hienoa liikkumista. Lisää kuvia löytyy täältä.



Ja pitihän sitä ottaa äippäkoirastakin poseerauskuva, kun se on nyt niin hyvässä karvassa ja kunnossa:



Milastakin sain kännykkäkameralla otetun kuvan. Laitan sen Milan omalle kuvasivulle piakkoin. Myös Jalin ja Jermun kuvia pitää laittaa. Tosi hienolta näytti Milakin kuvassa. Kovin se on isoäitinsä Tinan näköinen <3

Ainiin.. Ja Janella alkoi juoksut. Mälsää. Ei päästy uudenvuoden kisoihin :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti