keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Janen tyttösten kuulumisia

Christel laittoi taas vähän Donnan kuulumisia. Hyvin on tyttö toipunut tapaturmastaan. Donna pääsi sittenkin osallistumaan agilityn alkeiskurssille. Jee! Siellä onkin ollut aika vauhdikasta menoa, kuten kuvitella saattaa ;) Ehdottomat suosikkiesteet ovat putki ja pussi. Vähän vaan on vielä rauhoittumisen kanssa ollut tekemistä. Samanlaisia juttuja olen kuullut myös Iltsin tokoiluista, joten tyttöset ovat kyllä aika eläväistä sorttia molemmat ;) Vähän pieniä riidan haastamisia Donnalla on kuulemma ollut, taitaa olla vähän murkkuikää ilmassa. Tosin en yhtään ihmettele, sillä ei Janekaan kaikenlaisia nenän edessä hillujia ihan täysin sulata.

Iltsi puolestaan on treenannut ahkerasti tokoa ja kovasti tähtäävät kokeisiin asti :) Iltsi kävi eilen rokotuksilla ja ell kehui tyttöä oikein ihannepainoiseksi. Iltsi painoi tasan 6,5 kiloa. Juoksuja ei ole vieläkään kuulunut. Vähän jo ihmetellään, että missä ne viipyy, mutta eläinlääkärin mukaan ei vielä ole syytä huolestua. Monella on tullut ekat juoksut vasta 1,5 vuoden iässä. Iltsi on kyllä ollut täysin terve ja elinvoimainen tyttönen (kuten kaikki muutkin pentuset), joten eiköhän ne juoksutkin sieltä vielä tule!

Tässä vielä hauska kuva Donnasta :D



MUOKSMUOKS! Ei ehtinyt mennä kuin pari päivää, niin molemmilla Janen tyttösillä alkoi juoksut! Aika tarkka ajoitus :D Itse asiassa Donnakaan ei ollut sitten pitänyt juoksujaan vielä syksyllä, käsitinkin asian silloin väärin. Olivat vaan silloin epäilleet, josko juoksut olisivat alkaneet, mutta nämä ovatkin Donnalle myös ne ihan ihka ensimmäiset juoksut. Aikuisia naisia, sniff ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti