sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pentusten kuulumisia

Hyvin on edelleen elämä jatkunut pentusilla kodeissaan. Kaikkien omistajien kanssa ollaan vaihtettu kuulumisia. Ensi viikolla tulee 12 viikkoa täyteen ja on ensimmäisen rokotuksen aika. Tietysti kaikki ovat kasvaneet hirmuista vauhtia.

Maxilla on mennyt kaikki suorastaan loistavasti. Se tulee tosi hyvin juttuun kaikkien kanssa ja on aina joka touhussa mukana. Tulee mukaan jopa suihkuunkin ja ihan selvästi nauttii siellä olostaan :D Kaikki hoitotoimenpiteetkin ovat ainakin toistaiseksi sujuneet ongelmitta. Tyyppi jopa tykkää, että tassuja pyyhitään ja korvia rassataan. Maxin temppulistaa Leea luetteli: "istu", "maahan" ja "paikka" ovat kuulemma hyvin jo hallussa :) Mutta onhan se tietysti vähän riiviöinytkin muun muassa mylläämällä emännän kukkapenkeissä.

Mila sen sijaan suorastaan inhoaa, kun sen tassuja pyyhitään. Huutaa kuulemma suoraa huutoa pelkästä inhotuksesta. Mutta se oli meidän Drama Queenilta ihan odotettavissa ;) Muuten kyllä Milalla on mennyt oikein kivasti. Luokse se tulee aina lenkillä ihan hirmuista vauhtia ihanien herkkujen toivossa. Eilen Mila osallistui Onnin ja isänsä Japin kanssa agilitykoulutukseenkin. Tai lähinnä Mila oli siellä ihmettelemässä tunnelmia. Pääsi se kuitenkin vähän harjoittelemaan putkea. Oikein vauhdikkaasti tyttö sieltä läpi kuulemma sujahti. Mites muutenkaan, kun palkkana oli taas niitä ihania herkkuja ;)

Jermu on ollut aika rento rötköttäjä. Tiina on laittanut Fabebookkiin kuvia, missä Jermu on aina mitä ihmeellisimmissä rötkötysasennoissa :D Mutta on siinä kuulemma todellisen riiviönkin piirteitä. Välillä ovat johdot saaneet kyytiä ja välillä on pitänyt ottaa kunnon "armeijakuri" käyttöön. Edelleen kyllä Jermu ja Jaska leikkivät lähes aamusta iltaan yhdessä. Jaska osaa suhtautua riiviöpentuun oikein asiallisesti, mutta komentaa kyllä tarvittaessa. Kovasti Jermu on kuulemma innokas tekemään hommia. Tokokurssi sillä alkaa tammikuussa.


Hieno 11-viikkoinen Jermu <3 Kuva: Laura Syväoja


Jaska ja Jermu. Kuva: Tiina Mäkinen

..ja alla vielä kuva Jalista ja Jipusta leikkimässä. Jali on myös tutustunut kissaan ja harrastaa hiirijahtia sen kanssa. Ihan hassuja :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti