torstai 30. syyskuuta 2010

Seisomakuvat

Eilen pakkasin kaikki koirat autoon ja hurautettiin Marin kanssa Keinukalliolle. Mukaan lähti myös Marin pienenpieni russeli Shira. Marillahan asustelee myös kelpie Stitch ja asusteli Jasun isoisä Eppu-Elmerikin, joka ikävä kyllä vaan jouduttiin lopettamaan kesällä 10-vuotiaana :( Stitch ei päässyt mukaan pentujen takia, koska Jane ei viimeksi tullut oikein sen kanssa juttuun.

Pennut saivat nyt siis hurjasti kaikenlaisia uusia kokemuksia! Shira oli niille tietysti ensimmäisenä uusi tuttavuus, mutta se ei kyllä juuri pikku riiviöistä välittänyt. Päästettiin koko lauma juoksentelemaan parkkiksen viereen nurmikolle. Janekin hyväksyi hyvin Shiran porukkaan :) Kyllä kaikki oli riemuissaan! Pian pentuja tulikin sitten lääppimään koko koululuokallinen keravalaisia teinejä, joten uusia ihmiskontakteja tuli valtavasti :D Myös kaikenlaista häiriötä oli ympäristössä, kun koululaiset harjoittelivat muun muassa puolijoukkueteltan pystyttämistä. Hirmu reippaita olivat kaikki pentuset ja suhtautuivat uusiin asioihin pelotta. Kyllä koko porukka olikin aika väsynyttä ja nukkui pitkälle iltapäivään, kun kotiin viimein päästiin.


Teinit ihailemassa Tirppaa

Retken tarkoitus oli ottaa pentusista ensimmäiset seisomakuvat. Itse "valokuvaajamestari" Jere ei ollut paikalla, joten yritin sitten itse ottaa kuvat. Kyllä me jotain aikaiseksi saatiin, vaikka mitään mahtiotoksia näistä ei tullutkaan:

Yonster's Monster Magic

Meidän pikku Tirpsukka-Tirpasta ei meinannut saada oikein onnistunutta kuvaa millään. Sillä oli kauhea kiire pois pöydältä herkullisen sormen perässä :D Pöydällä tämä tyyppi ei kyllä jännittänyt yhtään. Tirppa edelleen valloittaa topakalla olemuksellaan. Aika itsetietoinen tyyppi. Ei pahemmin väistä ilkeää mutsiaankaan, vaan pistää jo sillekin kampoihin. Hirmuisesti sillä vaan on karvaa! Toivottavasti tuosta pehkosta tulee vielä karkeaa, eikä semmoista pehmyttä haiventa. Tirppa on kyllä ihan tappijalkamallia. Kaikkein matalin pentusista. Siitä taitaa tulla mulle se lyhytjalkainen Jane <3

Yonster's Monster Mascot

Jermua taisi pikkaisen jännittää pöydällä, kun häntä ei meinannut nousta pystyyn. Mutta kyllä se seisoi tosi reippaasti ja söi hulluna maksapasteijaa. Jermu on aika itsenäinen. Se tykkää leikkiä lähes koko ajan. Jos ei muut leiki sen kanssa, niin Jermu leikkii vaikka yksin. Komea se kyllä on ja karva edelleen tosi kiiltävää :) Saapa vaan nähdä, miten iso Jermusta vielä tulee. Luustoa ainakin löytyy :D

Yonster's Monster Madness

Mari taisi ihan rakastua meidän Venkula-Venkkuun. Se on kyllä kieltämättä semmoinen oikein mukavan sporttikoiran alku :) Venkulla on tosi kivat liikkeet ja edelleen semmoinen sporttinen rakenne. Se menee vielä joskus lujaaaaa :D Se tuntuu kyllä älyn mukavalta kaverilta kaikin puolin. Pöydällä Venkku ei jännittänyt yhtään. Mutta vauhti tietysti kiihtyi kiihtymistään :D

Yonster's Monster Master

Jutsu se vaan valloittaa ihmisiä söpöydellään. Se taitaa haluta isona näyttelykoiraksi :D Pöydällä se jo seisoi kuin olisi tehnyt sitä aina. Tietty aluksi oli pientä jännitystä havaittavissa, mutta kun Jutsu tajusi taas, että mikä on homman nimi, niin kuvia ottaessa ei kauaa nokka tuhissut. Ihan kuin se olisi ajatellut "Ai juu, mun pitää seistä näin, niin saan herkkua." Ei mikään tyhmä kaveri :D Jutsukin on melkeinpä yhtä karvainen kuin siskonsa. Toivotaan myös Jutsulle karkeaksi muuttuvaa turkkia. Vaikeahan noiden turkkien laaduista on tässä vaiheessa mitään sanoa. Niistä voi tulla oikeastaan ihan mitä vaan.

Pentuset löytyy nyt muuten jo KoiraNetistä! Jihuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti