keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Topi-poikanen ja Sulo-tyttönen 1vee!

Paljon onnea Milan ja Zakin 1-vuotiaat pentulaiset Topi-poju ja Sulo-tyttönen! ..sekä Surku-pieni siellä jossakin.. Kyllä tässä olen muistellut jännää päivää, jonka vuosi sitten Lindan kanssa vietimme. Oikein nätit lapsoset molemmista on tullut. Ihania uusia kuvia Topista sain eilen Lindalta. Topi sai synttärilahjaksi paketin, joka sisälsi kuulemma vinkuvan sammakon. Jonkin aikaa se oli pysynyt ehjänäkin leikeissä ;) Sulosta ei ole nyt tähän ihan tuoretta kuvaa laittaa (konekin vielä jumii..), mutta tässä nyt ensihätään yksi kuva elokuulta näyttelyistä minusta ja Sulosta. En ole vieläkään ehtinyt kirjoitella näyttelyraporttia tänne, joten se pitää tehdä vielä paremmalla ajalla ja toivoa, että kone suostuu yhteistyöhön. Molemmat koirulit harrastavat kohtuu aktiivisesti jo agilityä. Jännä nähdä minkälaisia menijöitä niistä tuleekaan. Vauhtia ainakin piisaa molemmilla ja myös kaivuuhommat tuntuvat olevan kummankin mieleen :D






lauantai 12. syyskuuta 2015

Uutta kotia etsii..

Uutta kotia etsii 5-vuotias kasvattini Jali (Yonster's Monster Master). Jali on aktiivinen ja ihmisystävällinen koira, joka viihtyy myös lasten seurassa. Sen mielipuuhia ovat uiminen ja palloleikit. Jali on tottunut asumaan sekä rivi- että kerrostalossa eikä ole haukkuherkkä. Jali kastroitiin laajentuneen eturauhasen takia. Sillä on yksi pentue. Viime keväänä Jalilla todettiin ristisiteen venymistä polvessa, mutta on toipunut hyvin levolla ja nivelvalmisteilla. Jalista saisi vielä varmasti mukavan harrastuskoiran. Jali joutuu muuttamaan pois kotoaan, koska se ei tule perheen toisen koiran kanssa toimeen. Toivottavasti Jali pääsisi osaaviin käsiin ja saisi asua perheen ainoana koirana. Toiveissa olisi, että koti löytyisi Lahden lähistöltä. Yhteydenotot Jalin omistajaan Tiiaan: 0505849553. Minulta voi myös halutessaan kysellä Jalista.

PÄIVITYS 30.9.2015 Jali on nyt ainakin toistaiseksi löytänyt kodin. Ja mitä ihanimman kodin vielä läheltä sekä minua että edellistä omistajaansa. Olen niin iloinen!


torstai 2. heinäkuuta 2015

Topia moikkaamassa

Kävin eilen moikkaamassa Haminassa Topia (Yonster's Monster Chaos) ja toki myös äitiään Milaa sekä muutakin perhettä. Käynnin suurin tarkoitus oli kyllä päästää Topi karvoistaan. Se olikin päässyt kasvamaan aikamoiseksi turjakkeeksi :D Kyllähän siinä trimmaushommassa sitten tunti jos toinenkin vierähti, mutta onneksi 9kk ikäinen poju osasi olla oikein nätisti trimmattaessa. Muutenkin Topi on oikein kuuliainen kakara. Mutta tietty semmoista tietynlaista pentumaisuutta vielä löytyy, vaikka Topi kyllä näyttää jo ihan aikuiselta. Karvan kanssa Topi näytti suorastaan jättiläiseltä, mutta kyllä me sitä säkäkorkeutta muutama sentti varmaan alemmaksi saatiin, kun karvat lähti pois. On Topilla kyllä silti kokoa, mutta myös näköä! Siis oikein komea poika sieltä karvan alta kuoriutui. Pää on pojalla kyllä erityisen vahva ja nätti. Ja mikä hienointa, Topillakin on kaikki hampaat!

Tässä muutama kuva reissulta. Kuvissa vilahtaa myös Onni-"setä" ja Mila-äippä. Mila oli vähän surkeana, kun oli käynyt juuri hammaslääkärissä. Ikävästi siltä oli mennyt toinen isoista P4-hampaista ylhäältä halki ja se jouduttiin kokonaan poistamaan. Milalla on kyllä vahvat hyvät hampaat, mutta tuollaisia tapaturmia voi kuulemma esim. luuta syödessä sattua. Harmi homma! Myös Topilla oli ollut keväällä vastoinkäymisiä, kun siltä murtui kannusvarvas. Onneksi se saatiin kuitenkin paranemaan kohtuu nopeasti. Varvas meni kuitenkin sen verran pahasti, että siihen todennäköisesti kehittyy nivelrikko. Mutta onni onnettomuudessa, kyseessä on kannusvarvas, joten sen poisto ei paljon menoa haittaa, jos alkaa vaivaamaan. Mutta nyt niitä kuvia! Aluksi ennen trimmausta -kuvat ja jutun alussa lopputulos ;)



















keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Sulo ROP-pentu!

Sulo-tyttönen (Yonster's Monster Chick) oli ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyynsä Iittiin 30.5.2015. Sulon omistaja estyikin viemään Sulon näyttelyyn, joten päädyttiin siihen, että minä lähdin sinne tyttösen kanssa. Joka tapauksessa olisin mukaan lähtenyt, joten minulle tämä järjestely sopi oikein hyvin. Perjantai-iltana yritettiin vielä saada turkki jonkinlaiseen kuosiin. Sulo oli trimmattu vasta kuun alussa, joten karva ei ollut ehtinyt ollenkaan kasvaa. Käytännössä kunnon karvaa löytyi niskasta vain kolikon kokoinen läntti. No, silti ajateltiin ottaa näyttely hyvänä harjoituksena. Tuloksilla ei väliä. Pentuluokassahan Sulo vielä esiintyi, mutta oli kiva saada kuitenkin rotua arvostelevan tuomarin mielipide tytöstä.

Näyttelypaikalle päästiin hyvissä ajoin ja ehdittiin tutustua menoon rauhassa. Alkuun Sulo vähän haukkui muita koiria, mutta alkoi sitten rauhoittua, kun koiria alkoi olla niin paljon, ettei kaikkia jaksanut enää haukkua ;) Käytiin vähän kehässäkin harjoittelemassa ja Sulo liikkui tosi hienosti! Meidän vuoro tulikin sitten aika pian, kun Sulo oli ihan ensimmäinen koira ja muutenkin ainut pentu pentuluokassa. Sulo esiintyi todella ihanasti. Oli reipas oma itsensä ja käveli hyvin. Kyllä sitä oli ihana esittää :) Tuomarikin tykkäsi Sulosta. Turkista huolimatta Sulo palkittiin rotunsa parhaana pentuna. Tässä arvostelu:

Iitti RN 30.5.2015 Yonster's Monster Chick, ROP-pentu 

"Tasapainoisella askelmitalla liikkuva. Vielä hieman kevyet korvat. Kaunislinjainen pää oikeilla mittasuhteilla. Hyvin rakentunut edestä. Hyvät suorat eturaajat. Oikea rintakehän pituus. Erinomainen ylälinja ja häntä. Esitetään tänään pohjavillassa. Erinomainen pigmentti. Valloittava käytös." (Tanya Ahlman-Stockmari)

Täytyy sanoa, että en voisi kyllä olla tyytyväisempi Sulon tähänastiseen kehitykseen. Tyttö on kyllä aika lailla juuri sellainen kuin tästä yhdistelmästä toivoin saavani. Ennen kaikkea Sulo on kooltaan ja rakenteeltaan minusta oikein ihanteellinen. Korkeudeltaan noin 27-28cm ja rungoltaan oikein sopivan luolakoiran kokoinen. Ilme on todella nätti ja takaosa parempi kuin äidillään. Näyttäisi siltä, että Sulolla on kaikki hampaatkin! Toivotaan, että kehitys jatkuu vielä yhtä hyvällä mallilla ja ehkä ensi näyttelyyn osataan trimmatakin Sulo vähän aiemmin ;) Kiitos vielä Sulon perheelle lainasta sekä myös ihanasta kortista ja lahjasta, jonka sain. "Lainaan" Suloa mielelläni toistekin!





torstai 14. toukokuuta 2015

Jasu täysi kymppi!

Jasu vietti viime sunnuntaina kymppisynttäreitä! Ruuan seassa Jasu sai kymmenen makkarakynttilää. Makkara kun on ihan Jasun ykkösherkku. Muuten päivä sujui lähinnä äitienpäivää juhlien ja Jasu sai ansaittua lepoa. Vinkupossu päätyi lasten leikkeihin, mutta sai sitä Jasu vähän vingutellakin. Ollaan taas aloitettu nyt keväällä raunioharrastus muutaman vuoden tauon jälkeen. Jasu pääsi synttäreiden jälkeen taas vähän radalle "ukkoja" etsimäänkin. Kyllä Jasu on vaan niin pätevä siinä hommassa, eikä ikä siellä yhtään paina. Ilmaisukin on ihan entisellä mallillaan. Taitava otus!

Jasu on mieleltään edelleen oikein reippaassa kunnossa, mutta onhan sen kroppa jo ollut pitkään jäykkä. Selvästi lepäilee nykyään enemmän ja hengästyy helpommin. Lapsista Jasu ei oikein välitä, joten ne näyttää väsyttävän vanhusta eniten. Mutta onneksi Jasu saa usein ansaittua lepoa vanhempieni luona. Toivottavasti saamme pitää Jasun luonamme vielä pitkään. Jasu on ollut ihan aina niin älyttömän reipas, rohkea ja helppohoitoinen koira. Ihan paras otus!



keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Uintikuvia

Välillä vähän jotain omistakin koirista. Käytiin eilen pitkästä aikaa koirauimalassa ja Jerekin lähti mukaan kameran kanssa. Tässä siis muutamia otoksia. Kivaa oli, niin kuin kuvista näkyy :) Jasu taas viihtyi altaassa koko uintiajan ja oli tosi vaikeaa saada se lähtemään kotiin. Jane taas keskittyi uimahyppyihin ja lelun teurastamiseen. Ostettiin uusi hieno uimalelu, joka näkyy hyvin ja kesti loistavasti Janen käsittelyä. Vähän se oli painava Jasulle, mutta onneksi pikku pallo oli myös mukana.












Sulon kuvia

Ollaan treffailtu Sulo-tyttöstä (Yonster's Monster Chick) tässä joulun jälkeen pariinkin otteeseen. Täytyy kyllä sanoa, että en voisi olla tyytyväisempi tyttösen tähänastiseen kehitykseen :) Aivan ihanan reipas, pieni ja sporttinen pentu! Viime viikonlopun vierailulla tapasimme nyt sitten trimmatun Sulon. Vain naamakarvat perhe oli halunnut vielä säilyttää, että Sulo näyttäisi vielä pennulta ;) Kovin hyvännäköistä karvaa paljastui selästä pentuhaituvien alta. Kiva juttu! Sulo on perheen kotimittauksella mitattuna nyt 4kk iässä noin 26cm korkea. Minusta se kyllä näytti pienemmältä meidän Jasun rinnalla, mutta pentumainen olemus voi toki hämätä. Tässä muutama kuva Sulon treffeiltä. Mukana vilahtaa myös Sulon kämppäkaveri Jalo ja meidän Jasu.